Herätkää, ihmiset, lyijynraskaasta unestanne! Tunnistakaa kantamanne arvoton taakka, joka painaa sanomattoman raskaasti miljoonia ihmisiä. Heittäkää se hartioiltanne! Onko se kantamisen arvoinen? Ei hetkenkään vertaa!
Mitä se pitää sisällään? Tyhjiä akanoita, jotka lennähtävät arkoina pois totuuden tuulahduksesta. Olette tuhlanneet aikaa ja voimia turhaan. Siksipä murtakaa kahlitsevat ketjunne, vapautukaa vihdoin!
Henkisesti kahlittu ihminen on ikuisesti orja, vaikka olisikin kuningas.
Kaikki, minkä yritätte oppia, kahlitsee teitä. Ajatelkaahan: opettelemalla pakotatte itsenne toisten tekemiin vieraisiin muotteihin. Omaksutte itsellenne väärän vakaumuksen, kun muut ovat kokeneet sen itsessään, itseään varten.
Muistakaa, että yksi ja sama ei sovi kaikille! Mikä on toiselle hyväksi, voi olla toiselle haitaksi. Jokaisella on oma tiensä täydellistymiseen. Varusteinaan kullakin on henkiset taitonsa. Niiden avulla hänen pitää suunnistaa, niiden varaan rakentaa. Jos hän ei tee niin, hän pysyy itselleen vieraana eikä sisäistä oppimaansa, joten opittu asia ei voi muuttua hänessä eläväksi. Hän ei voi voittaa mitään. Hän on horroksessa, eikä edistyksestä ole toivoakaan.
Te vakavin mielin valoon ja totuuteen pyrkivät, huomatkaa seuraava!
Tie valoon on etsittävä sisältään, se täytyy löytää itse, jos haluaa kulkea vakaasti sitä pitkin. Ihminen käsittää täysin vain sen, minkä on itse muuttuessaan kokenut!
Kärsimys ja myös ilo kolkuttavat jatkuvasti ovella rohkaistakseen ja ravistellakseen ihmistä henkisesti hereille. Usein käykin niin, että ihminen pääsee muutamaksi sekunniksi irti arjen turhanaikaisuudesta ja aavistaa niin ilossa kuin tuskassa yhteyden henkeen, joka virtaa kaiken elävän kautta.
Ja kaikkihan on elämää, mikään ei ole kuollutta. Onnellinen on se, joka tarttuu ja pitää kiinni niistä silmänräpäyksen mittaisista hetkistä, kun yhteys on auki, ja kohoaa niiden avulla korkeuksiin. Hänen ei siis pidä takertua joustamattomiin muotteihin, vaan kehittää itseään sisimmästään käsin.
Älkää piitatko pilkkaajista, joille henkinen elämä on vielä vierasta. Suurella luomistyöllä on meille hyvin paljon annettavaa, mutta pilkkaajat seisovat sen edessä kuin humalaiset tai sairaat. He hapuilevat maallisen elämän läpi kuin sokeat ja jäävät paitsi heitä ympäröivästä ihanuudesta!
He ovat hämmennyksissään, he nukkuvat. Miksi ihmeessä ihminen muuten väittäisi, että vain näkyvä on olemassa? Että siellä, missä silmät eivät havaitse mitään, ei ole elämää? Että ruumiin kuollessa myös ihminen itse lakkaa olemasta vain, koska hän sokeudessaan ei näköaistinsa perusteella ole havainnut päinvastaista? Eikö hän ole jo moneen otteeseen huomannut, kuinka rajoittunut silmän kyky on? Eikö hän vielä tiedä, että se on riippuvainen hänen aikaan ja tilaan sidottujen aivojensa kyvystä? Että hän ei siitä syystä voi nähdä silmillään mitään, mikä ulottuu tilan ja ajan ulkopuolelle? Eikö yhdellekään pilkkaajalle ole vielä mennyt tällainen looginen ja järjellinen selitys perille? Henkinen elämä, toiselta nimeltään tuonpuoleinen, on maallisen tila- ja aikakäsityksen ulkopuolella, ja se vaatii itsensä kaltaisen tien, jolla siitä voi tulla tietoiseksi.
Silmä ei kuitenkaan näe edes sitä, mikä mahtuu tilan ja ajan puitteisiin. Ajatellaanpa vesipisaraa. Silmämääräisesti se on ehdottoman puhdas, mutta terävällä linssillä tarkasteltuna siitä löytyy miljoonia eliöitä, jotka taistelevat ja tuhoavat toisiaan armottomasti. Eikö joskus vedessä ja ilmassa ole basilleja, jotka pystyvät tuhoamaan ihmisruumiin, mutta joita ei voi nähdä silmin? Ne tulevat kuitenkin näkyviksi tarkoilla tutkimusvälineillä.
Kuka rohkenee edelleen väittää, ettei näe mitään uutta ja vielä tuntematonta, jos vain tarkentaa laitteita vielä lisää? Tarkentakaa vaikka tuhat tai miljoona kertaa, mutta katsomiselle ei tule loppua, sillä eteenne aukeaa yhä uusia maailmoja. Ette pystyneet näkemään tai myöskään tuntemaan niitä aikaisemmin, mutta ne olivat yhtä kaikki jo olemassa.
Looginen ajattelu johtaa samoihin päätelmiin kuin mitä tieteen parissa on saatu kokoon. Kehitys jatkuu, mutta loppua sille ei tule.
Mikä on tuonpuoleinen? Monet hämmentyvät itse sanasta. Tuonpuoleinen on yksinkertaisesti kaikkea sitä, mitä ei voi maanpäällisin apukeinoin nähdä. Maanpäällisiä apukeinoja ovat silmät, aivot ja muut ruumiinosat, samoin kuin välineet, joiden tarkoitus on auttaa ruumiinosia hoitamaan tehtäviään vielä tarkemmin ja täsmällisemmin, yltämään vielä laajemmalle.
Voisi siis sanoa: tuonpuoleinen on se, mikä on fyysisen silmämme havaintokyvyn tuolla puolen. Tämän- ja tuonpuoleinen eivät ole kuitenkaan kaksi eri asiaa! Välillä ei ole myöskään kuilua! Kaikki on yhtä kuten koko luomakunta. Yksi voima virtaa niin tämän- kuin tuonpuoleisenkin läpi. Kaikki elää ja saa voimansa siitä elämänvirrasta ja on siten yhtä. Se tekee myös seuraavasta helpommin ymmärrettävää.
Kun yksi osa sairastuu, sen vaikutus tuntuu myös toisessa osassa. Samoin tapahtuu ruumissakin. Toisen ruumiinosan sairaat ainekset virtaavat samankaltaisuuden vetovoiman takia jo aikaisemmin sairastuneeseen osaan pahentaen sairautta entisestään. Jos sairaudesta tulee parantumaton, siitä seuraa välitön pakko irrottaa sairas ruumiinosa väkivalloin, jotta kokonaisuus ei jatkossa kärsi.
Muuttakaa tästä syystä käsityksiänne. Ei ole olemassa tämän- ja tuonpuoleista, vaan vain yksi olevainen. Ihminen on itse luonut kahtiajaon, koska ei voi havaita kaikkea ja luulee itseään kaiken nähtävissä olevan ympäristön keskipisteeksi ja pääasiaksi – tosin hänen vaikutuksensa ulottuu laajemmalle. Kahtia jakamisen virhe kuitenkin vain rajoittaa ihmistä suuresti, estää hänen edistysaskeleensa ja antaa tilaa hillittömälle mielikuvitukselle, joka luo kammottavia kuvia.
Onko siis yllättävää, jos monet tämän seurauksena vain hymyilevät epäuskoisesti ja toiset taas aloittavat sairaalloisen palvonnan, joka menee jopa orjallisuuteen tai fanatismiin asti? Ketäpä enää hämmästyttäisi joidenkin yhä kasvava arka epäröinti, pelko ja kauhu?
Pois se kaikki! Miksi moinen piina? Kaatakaa se este, jonka ihminen erehdyksessään yritti pystyttää, mutta jota ei koskaan ollut olemassakaan! Tähän asti vaalimanne väärät oletukset antavat vääränlaisen perustan. Sille teidän on turha yrittää loputtomiin rakentaa oikeaa uskoa, siis sisäistä vakaumusta. Silloin törmäätte vain näkökohtiin ja karikoihin, jotka horjuttavat teitä, herättävät epäilyksiä ja pakottavat teidät hajottamaan lopulta koko rakennelman. Lopulta annatte lannistuneina tai kaunaisina periksi.
Vahinkoa kärsitte vain te, koska ette pääse eteenpäin, vaan jäätte paikallenne tai menette taaksepäin. Tiestä, jota teidän tulee vielä jonain päivänä kulkea, tulee entistä pidempi.
Kun olette viimein hahmottaneet luomakunnan sellaisena yhtenäisenä kokonaisuutena kuin se on ettekä tee enää jakoa tämän- ja tuonpuoleiseen, tie aukeaa teille suorana, oikea päämäärä lähenee ja nousu tuottaa teille iloa ja tyydytystä. Voitte tuntea ja ymmärtää paremmin vastavuoroisuuden, joka sykkii kokonaisuuden, yhtenäisyyden läpi elämänlämpöisenä, sillä kaikki toiminta on lähtöisin yhdestä voimasta. Teille koittaa siis totuuden valo.
Huomaatte pian, että useimpien pilkka juontaa juurensa mukavuudenhalusta ja laiskuudesta; olisihan liian vaivalloista hylätä kaikki tähän asti opittu ja pohdittu ja rakentaa tilalle uutta ajattelua. Toisten mielestä taas on epämukavaa joutua muuttamaan tuttua elämänmenoaan.
Älkää kinastelko vaan jättäkää sellaiset omaan arvoonsa. Tarjotkaa kuitenkin avuliaasti tietoanne niille, joille katoavaiset nautinnot eivät riitä; jotka maanpäällisen elämänsä aikana etsivät muutakin kuin vain eläimellistä vatsansa täyttämistä. Jakakaa saamaanne tietoa heille älkääkä piilottako leiviskäänne, koska jakamisen myötä myös teidän tietämyksestänne tulee vastavuoroisesti rikkaampaa ja lujempaa.
Maailmankaikkeudessa vallitsee ikuinen laki: kun on kyse pysyvistä arvoista, saadakseen on myös annettava! Laki vaikuttaa laajalti ja kulkee koko luomakunnan halki kuin Luojansa pyhä perintö. Epäitsekäs antaminen, hädässä auttaminen sekä lähimmäisten kärsimysten ja heikkouksien ymmärtäminen on saamista, koska se on yksinkertainen, todellinen tie korkeuksiin.
Jos haluatte sitä vakavamielisesti, saatte heti apua ja voimia. Kun teillä on yksikin rehellinen ja syvällinen toive tehdä hyvää, liekehtivä miekka halkaisee teille vielä näkymättömältä puolelta käsin ajatustenne teille esteeksi ripustaman verhon, sillä tehän olette yhtä pelkäämänne, kieltämänne tai kaipaamanne tuonpuoleisen kanssa ja siihen tiiviisti ja erottamattomasti yhteydessä.
Yrittäkää edes, sillä ajatuksenne ovat matkaan lähettämiänne viestinviejiä, ja ne palaavat luoksenne mukanaan painava taakka samanlaisia ajatuksia, olivatpa ne hyviä tai pahoja. Niin tapahtuu! Muistakaa, että ajatuksenne ovat asioita, jotka saavat muotonsa henkisesti ja pysyvät pidempään olemassa kuin maanpäällinen ruumiinne. Silloin moni asia kirkastuu teille.
Niinpä asia on juuri kuten sanotaan: ”Sillä heidän tekonsa seuraavat heitä!” Ajatusmuotonne ovat tekoja, jotka aikanaan odottavat teitä. Ne muodostavat ympärillenne kirkkaita tai pimeitä kehiä, ja niiden läpi teidän on mentävä päästäksenne henkiseen maailmaan. Kukaan ei voi suojella teitä tai puuttua asiaan, sillä päätös on omanne. Teidän täytyy siis itse ottaa ensimmäinen askel. Se ei ole vaikeaa, vaan toteutuu tahdossa, joka käy ilmi ajatusten kautta. Kannatte siis niin taivasta kuin helvettiäkin sisällänne.
Päätös on omanne, mutta sen tehtyänne olette ajatustenne ja tahtonne seurausten ehdottomassa vallassa. Te luotte ne seuraukset itse, joten siksi kehotan teitä:
”Pitäkää ajatustenne tyyssija puhtaana, niin rakennatte rauhaa ja olette onnellisia!”
Älkää unohtako, että jokainen ajatus, jonka tuotatte ja päästätte vapaaksi, vetää puoleensa samankaltaisia ajatuksia tai tarttuu niihin, vahvistuu vahvistumistaan ja löytää viimein määränpäänsä, toiset aivot, jotka herpaantuvat ehkä vain sekunniksi ja antavat leijuville ajatusmuodoille tilaa tunkeutua sisään ja vaikuttaa.
Ajatelkaapa siis mikä vastuu teillä on, kun ajatuksenne muuttuu teoksi jonkun sellaisen kautta, johon se pystyi vaikuttamaan! Vastuu syntyy siitä, että jokainen ajatus on edelleen yhteydessä teihin kuin katkeamattomalla langalla, jotta se voi palata luoksenne matkalla keräämänsä energian kanssa. Sitten se kuormittaa teitä tai tekee teidät onnelliseksi sen mukaan, mitä olette ajatelleet.
Olette siis osa ajatusmaailmaa ja annatte erilaisilla ajatuksilla tilaa samankaltaisille ajatusmuodoille. Älkää haaskatko ajattelun voimaa, vaan kootkaa se suojaksenne ja teräväksi ajatuksenjuoksuksi, joka singahtaa keihään lailla ja vaikuttaa kaikkeen. Luokaa siis ajatuksistanne pyhä keihäs, joka kamppailee hyvän puolesta, parantaa haavoja ja rakentaa koko luomakuntaa.
Keskittäkää siis ajattelu toimintaan ja edistykseen! Niin tehdäksenne teidän täytyy huojuttaa joitakin vanhan ajattelun pylväitä. Usein jokin väärin ymmärretty käsite estää löytämästä oikeaa tietä. Ihmisen on palattava takaisin lähtöpisteeseensä. Salama tuhoaa koko vuosikymmenien aikana vaivalloisesti rakennetun talon, ja toinnuttuaan nopeasti tai hitaasti ihminen ryhtyy uuteen työhön! Hänen on pakko, sillä maailmankaikkeus ei seisahdu. Katsokaamme esimerkiksi ajan käsitettä.
Aika kuluu! Ajat muuttuvat! Sellaista kuulee puhuttavan kaikkialla, ja vaistonvaraisesti mieleen syntyy kuva: aika kiitää muuttuvaisena ohitsemme!
Tämä käsitys muuttuu vakiintuneeksi ajatusmalliksi ja muodostuu monelle perustaksi, jolle he rakentavat ja josta käsin he lähtevät tutkimaan ja pohtimaan asioita. Ei kestä kuitenkaan kauan, ennen kuin he törmäävät keskenään ristiriidassa oleviin esteisiin. Ne eivät sovi yhteen, vaikka kuinka yrittäisi. Ne menevät sekaisin ja jättävät aukkoja, joita ei pohtimallakaan saa täytettyä.
Kun looginen ajattelu ei löydä sijaa, jotkut luulevatkin, että korvikkeeksi on otettava usko. Se ei kuitenkaan ole niin! Ihmisen ei pidä uskoa sellaisiin asioihin, joita hän ei voi käsittää! Hänen täytyy yrittää ymmärtää niitä, sillä muuten hän avaa oven apposen auki erehdyksille, ja erehdysten myötä totuus heikkenee.
Usko ilman ymmärrystä on vain saamattomuutta, laiskaa ajattelua! Se ei vie henkeä ylöspäin, vaan painaa sen alas. Siispä katse ylös! Meidän tulee tarkastella ja tutkia. Ei ole sattumaa, että tunnemme siihen tarvetta.
Aika! Kuluuko se todellakin? Miksi törmää heti esteisiin, kun yrittää ajatella tätä perusperiaatetta pidemmälle? Yksinkertaisesti sen takia, että perusajatus on väärin; aika seisoo paikallaan! Sen sijaan me kiirehdimme sitä vastaan! Me syöksymme aikaan, joka on ikuinen, ja etsimme siitä totuutta.
Aika seisoo. Se pysyy samana tänään, eilen ja tuhannen vuoden päästä. Vain sen muodot muuttuvat. Me sukellamme aikaan, jotta voisimme ammentaa aikakirjoista ja kasvattaa tietoamme ajan kokoaman tiedon avulla! Ajalta ei nimittäin katoa mitään, se säilyttää kaiken. Se ei muutu, sillä se on ikuinen.
Myös sinä ihminen olet aina sama, oletpa sitten nuori tai vanha! Sinä olet se mikä olet! Etkö ole vielä tuntenut sitä itse? Etkö huomaa selvää eroa muodon ja oman ”minuutesi” välillä? Muutoksille alttiin ruumiin ja itsesi, ikuisen henkesi välillä?
Etsitte totuutta! Mitä on totuus? Mikä vaikuttaa teistä tänään totuudelta, sitä pidätte huomenna erehdyksenä, ja myöhemmin poimitte siitä taas totuuden murusia. Myös ilmestykset nimittäin muuttavat muotoaan. Lakkaamaton etsintänne siis jatkuu, mutta vaihtelu tekee teistä kypsempiä.
Totuus pysyy kuitenkin aina samana, se ei muutu: se on ikuinen! Ja koska se on ikuinen, sitä ei voi koskaan puhtaasti ja todellisesti käsittää maallisin aistein, sillä ne tunnistavat vain muotojen muuttumiset.
Tulkaa siis henkisiksi! Tulkaa vapaiksi kaikista maallisista ajatuksista, ja teillä on totuus, olette totuudessa. Totuuden puhdas valo säteilee teihin, kun kylvette totuudessa, sillä se ympäröi teidät kauttaaltaan. Te uitte siinä heti, kun muututte henkisiksi.
Sen jälkeen teidän ei tarvitse enää opiskella vaivalloisesti tieteitä, ei pelätä virheitä, vaan teillä on totuudessa jo vastaus jokaiseen kysymykseen. Eikä siinä kaikki, vaan teillä ei ole enää lainkaan kysymyksiä, koska te ilman ajatteluakin tiedätte kaiken, käsitätte kaiken, koska henkenne elää puhtaassa valossa ja totuudessa.
Tulkaa siis henkisesti vapaiksi! Murtakaa teitä pidättelevät kahleet! Jos vastaan tulee esteitä, rientäkää niitä kohti iloisesti, sillä ne näyttävät teille tien vapauteen ja voimaan! Pitäkää niitä hyödyllisinä lahjoina, niin voitatte kaikki esteet leikiten.
Esteet kannetaan eteenne, jotta voitte oppia niistä ja kehittää itseänne. Silloin saatte paremmat välineet nousuun. Vaihtoehtoisesti esteet voivat olla seurausta velasta, jonka voitte maksaa ja josta voitte esteiden avulla vapautua. Joka tapauksessa esteet kehittävät teitä. Siispä reippaasti eteenpäin, se on teidän parhaaksenne!
On typeryyttä puhua kohtalon oikuista tai koettelemuksista. Jokainen taistelu ja kärsimys on edistystä. Ihmisille tarjoutuu sitä kautta mahdollisuus karistaa aikaisempien rikkomusten varjot. Niitä ei voi antaa ihmiselle anteeksi puupenninkään vertaa, sillä ikuisten lakien kierto on maailmankaikkeudessa järkähtämätön myös tämän asian suhteen. Niissä laeissa ilmenee uutta luova Isän tahto, joka antaa meille anteeksi ja pyyhkii tieltään kaiken pimeän.
Kaikki on järjestetty niin selkeästi ja viisaasti, että pienikin poikkeaminen laeista murskaisi maailman raunioiksi.
Jos jollakulla on erityisen paljon sovitettavaa aikaisemmasta, eikö hän lannistu? Eikö velkojen hyvittäminen kauhistuta häntä?
Hän voi käydä työhön luottavaisena, iloisena ja huolettomana, jos vain haluaa sitä rehellisesti! Nimittäin hyvityksen saa syntymään hyvän tahdon voiman vastavirralla, joka muuttuu henkisyydessä muiden ajatusmuotojen lailla kovaksi aseeksi, kykeneväksi karkottamaan pimeyden painolastin ja vaikeudet ja johdattamaan ”itsen” valoon!
Tahdon voima! Tuo monille käsittämättömäksi jäävä voima vetää alati toimivan magneetin lailla samankaltaisia voimia puoleensa, jotta se kasvaisi lumivyöryn tavoin. Se yhdistyy henkisesti samankaltaisten voimien kanssa ja vaikuttaa takaperoisesti: se saavuttaa lähtöpisteensä eli alkulähteen tai paremminkin alkuunpanijan ja joko nostaa hänet korkealle kohti valoa tai painaa hänet yhä syvemmälle liejuun ja likaan! Aivan sen mukaan, mitä alkuunpanija alun perin itse tarkoitti.
Joka tuntee tämän luomakuntaa hallitsevan jatkuvan vastavaikutuksen väistämättömine laukeamisineen ja valloilleen pääsemisineen ja tietää kuinka sitä käytetään, on rakastava ja pelkäävä sitä! Näkymätön maailma tulee vähitellen eläväksi hänen ympärillään, sillä hän tuntee sen vaikutukset niin selvästi, että kaikki epäilykset kaikkoavat.
Suuri kaikkeus lähettää herkeämättä hyökyviä vahvoja aaltoja, ja ihminen on tunteva ne heti, kun vähänkin kiinnittää kaikkeuteen huomiota. Lopulta hän tuntee olevansa itse vahvojen virtausten polttopiste samaan tapaan kuin linssi vangitsee auringonsäteet ja keskittää ne yhteen pisteeseen niin, että syntyy sytyttävä voima. Se voima voi virrata kärventäen ja tuhoten, mutta myös parantaen, elähdyttäen ja siunaten, ja se pystyy myös sytyttämään roihuavan tulen!
Sellaisia linssejä olette myös te. Kykenette tahtonne avulla keräämään teihin osuvat näkymättömät voimavirrat vallaksi, joka saa aikaan hyvää tai pahaa ja tuo ihmiskunnalle joko siunauksen tai turmeluksen. Te voitte ja teidän täytyy sytyttää leimuava tuli sieluihin, innoituksen tuli hyvän ja jalon tekemiseen, täydellistymiseen!
Siihen tarvitaan vain tahdonvoima, joka tekee ihmisestä tietyssä mielessä luomakunnan herran, oman kohtalonsa määrääjän. Hänen oma tahtonsa tuo tuhon tai vapahduksen. Se tuo hänelle väistämättömästi palkkion tai rangaistuksen.
Älkää kuitenkaan pelätkö, että tämä tieto erottaa teidät Luojasta tai heikentää tähänastista uskoanne. Päinvastoin! Kun tunnette ja osaatte hyödyntää ikuisia lakeja, koko luomistyö näyttäytyy teille vielä paljon jalompana. Sen suuruus saa tutkiskeluunsa syventyneen vajoamaan hartaana polvilleen!
Silloin ihminen ei enää koskaan halua pahaa. Hän tarttuu ilomielin parhaaseen tukeen, jonka voi saada: rakkauteen! Rakkauteen koko ihmeellistä luomakuntaa ja lähimmäistä kohtaan. Silloin hän voi johdattaa myös lähimmäisen nautintojen ihanuuteen ja tietoisuuteen voimasta.