Ihmiset puhuvat ansaitusta ja ansaitsemattomasta kohtalosta, palkasta ja rangaistuksesta, sovituksesta ja karmasta.
Ne kaikki ovat vain yhden luomakunnassa vallitsevan lain osanimityksiä: vuorovaikutuksen lain!
Laki, joka on olemassa koko luomakunnassa alusta alkaen ja joka kudottiin irrottamattomaksi suureen, loppumattomaan syntymiseen itse luomisen ja kehittymisen välttämättömänä osana. Kuin hienoimpien hermosäikeiden jättiläissysteemi pitää se yllä valtavaa kaikkeutta, elävöittää sitä ja edistää jatkuvaa liikettä, ikuista antamista ja ottamista!
Yksinkertaisesti ja selvästi, mutta kuitenkin niin osuvasti on Kristus Jeesus sen jo sanonut: »Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää!»
Nämä muutamat sanat tulkitsevat kuvan toiminnasta ja elämästä koko luomakunnassa niin loistavasti, että sitä tuskin voidaan toisin sanoa. Sanojen merkitys on pysyvästi olemassaoloon punottu. Järkähtämättömänä, loukkaamattomana ja lahjomattomana alituisessa vaikutuksessa.
Te voitte nähdä sen, jos haluatte nähdä! Aloittakaa tarkkailemalla teille nyt näkyvää ympäristöä. Mitä te nimitätte luonnonlaeiksi, ovat tietenkin Jumalan lakeja, ne ovat Luojan tahto. Pian oivallatte, miten järkkymättömiä ne ovat jatkuvassa toiminnassa; sillä jos te kylvätte vehnää, ette korjaa ruista, ja jos te kylvätte ruista, ei teille voi kasvaa riisiä!
Tämä on jokaiselle ihmiselle niin itsestään selvää, että hän ei tällöin ollenkaan mieti varsinaista tapahtumista. Hän ei sen vuoksi tule lainkaan tietoiseksi siinä vallitsevasta ankarasta ja suuresta laista. Kuitenkin hän tällöin on erään arvoituksen ratkaisun edessä, jonka ei tarvitse olla hänelle arvoitus.
Siis sama laki, jonka tässä yhteydessä voitte huomata, osoittaa vaikutuksensa yhtä varmasti ja voimakkaasti pienimmissäkin asioissa, joita te voitte tunnistaa vain suurennuslaseilla. Vielä laajakantoisemmin koko luomakunnan hienoaineisessa osassa, joka on verrattomasti suurempi osa siitä. Se sisältyy jokaiseen tapahtumiseen muuttumattomasti, teidän ajatustenne herkimpäänkin kehittymiseen, joilla niilläkin on vielä tietty aineellisuus.
Miten saatoitte luulla, että juuri siellä on oltava toisin, missä te haluaisitte olevan toisin? Teidän epäilynne eivät ole itse asiassa mitään muuta kuin ääneen ilmaistuja sisäisiä toiveita!
Koko teille näkyvässä ja näkymättömässä olemassaolossa jokainen laji synnyttää kaltaisensa lajin, yhdentekevää mistä aineksesta, toisin ei voisi olla. Yhtä jatkuvaista on kasvaminen ja kehittyminen, hedelmän tuottaminen ja saman lajin synnyttäminen. Tämä tapahtuminen käy yhtenäisesti kaiken lävitse, se ei erottele, ei ole vajavainen, ei pysähdy luomakunnan jonkun toisen osan äärelle, vaan vie vaikutukset kaiken lävitse kuin katkeamattoman langan, yhteen menoon ja keskeytymättä.
Vaikka ihmiskunnan suurin osa rajoittuneisuudessaan ja omahyväisyydessään eristäytyi maailmankaikkeudesta, eivät jumalalliset eli luonnonlait ole silti lakanneet pitämästä sitä siihen kuuluvana eivätkä toimimasta edelleen muuttumattomalla tavalla rauhallisesti ja yhdenmukaisesti.
Mutta vuorovaikutuksen laki edellyttää myös, että ihmisen täytyy korjata satona kaikki, mitä hän kylvää, missä hän antaa aiheen vaikutukselle tai seuraukselle!
Vain kunkin asian alussa ihminen on vapaa päättämään, vapaa ratkaisemaan, mihin hänen lävitseen virtaava kaikkeusvoima tulee ohjatuksi, mihin suuntaan. Hänen itsensä valitsemassa suunnassa toimivasta voimasta koituvat seuraukset hänen täytyy sitten kantaa. Siitä huolimatta pysyvät monet itsepintaisesti väitteessä, että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, koska hän on kohtalon alainen!
Tämä mielettömyys toiminee vain itsensä turruttamisena, tai se lienee kaunaista mukautumista johonkin väistämättömään, napisevaa alistumista, mutta pääasiassa itsepuolustelua. Sillä jokainen näistä ihmiselle palautuvista seurauksista on saanut alkunsa jostain, ja tässä alussa oli aihe myöhemmälle seurauk selle. Syy tähän on siis ihmisen aikaisemmassa vapaassa päätöksessä.
Tämä vapaa päätös on kerran edeltänyt jokaista vuorovaikutusta, siis jokaista kohtaloa! Ensimmäisellä tahtomisella on ihminen joka kerran synnyttä ‑ nyt, luonut jotakin, jossa hänen itsensä on myöhemmin ennen pitkää kerran elettävä. Se milloin tämä tapahtuu, on taas hyvin monenlaatuista. Se voi tapahtua vielä saman maallisen elämän aikana, jolloin ensimmäinen tahtominen loi sille alun. Yhtä hyvin se saattoi kuitenkin tapahtua karkea-aineisesta ruumiista irtoamisen jälkeen hienoaineisessa maailmassa tai vielä myöhemminkin, jälleen karkea-aineisessa maallisessa elämässä.
Muutokset eivät näyttele siinä mitään osaa, ne eivät vapauta ihmistä siitä. Jatkuvasti hän kantaa yhteyslankoja mukanaan kunnes hän vapautuu niistä. Se tarkoittaa, hänet irrotetaan viime kädessä vaikutuksella, mikä on seurausta vuorovaikutuks en laista.
Tekijä on sidottu omaan tekoonsa, vaikka hän on aikonut sen muille!
Jos siis ihminen päättää tänä päivänä tehdä toiselle jotain pahaa, olkoon se sitten ajatuksin, sanoin tai teoin, hän on tällä »asettanut maailmaan jotain». On yhdentekevää, onko se yleisesti näkyvää vai ei, onko se siis karkea-aineista vai hienoaineista. Sillä on itsessään voimaa ja niinmuodoin elämää, joka kehittyy ja toimii halutussa suunnassa edelleen.
Millainen on vaikutuksen laatu sen kohdalla, jolle se on tarkoitettu, riippuu kokonaan asianomaisen sielullisesta tilasta. Se voi tuottaa joko suurta tai pientä vahinkoa, ehkä myös muunlaista kuin haluttua vahinkoa. Tai se voi myös olla tuottamatta mitään vahinkoa, sillä asianomaisen sielullinen tila on taaskin yksinomaan ratkaisevaa hänelle itselleen. Ketään ei siis panna turvattomana alttiiksi sellaisille asioille.
Toisin on sen ihmisen laita, joka on päätöksellään ja tahtomisellaan antanut aiheen tähän tapahtumaan, siis oli sen aikaansaaja. Hänen aikaansaannoksensa pysyy ehdottomasti sidottuna häneen ja palaa taas takaisin hänelle lyhyen tai pitkän vaelluksen jälkeen maailmankaikkeudessa, vahvistuneena ja kuormitettuna kuin mehiläinen, samanlaatuisuuden vetovoiman johdosta.
Vuorovaikutuksen laki alkaa tällöin vaikuttaa, samalla kun kukin aikaansaannos liikkuessaan kaikkeuden läpi vetää puoleensa erilaisia samankaltaisuuksia tai nämä itse vetävät sitä puoleensa. Niiden yhteen liittymisestä syntyy voimanlähde, joka lähettää takaisin saman lajin vahvistunutta voimaa kuin keskuksesta kaikille niille, jotka aikaansaannoksillaan sidotaan tähän keskukseen, samaa lajia olevien kokoontumispaikkaan.
Tässä vahvistumisessa tapahtuu myös aina lisääntyvä tiivistyminen kunnes siitä viimein syntyy karkea-aineinen sakka, jossa entisen aikaansaajan nyt on elettävä ja kulutettava itsensä loppuun aikoinaan itse haluamallaan tavalla, vapautuakseen siitä vihdoin.
Tämä on niin pelätyn ja niin väärin ymmärretyn kohtalon alku ja kehitys-kulku! Se on oikeudenmukainen pienimpään ja hienoimpaan vivandukseen asti, sillä — vain samanlaisten lajien vetovoiman johdosta — se ei voi koskaan tuoda vastasäteilynä muuta kuin mitä todella alkuaan oli henkilökohtaisesti aiottu.
Tietylle toiselle henkilökohtaisesti tai yleensä — se on tällöin yhdentekevää, sillä luonnollisesti kehityskulku on sama silloinkin, kun ihminen ei suuntaa tahtomistaan ehdottomasti vain yhtä ihmistä tai useampia ihmisiä kohtaan, vaan elää yleensä jonkinlaatuisen tahtomisen vallassa.
Se tahtomisen laatu, jonka hän valitsee, on ratkaisevaa niille hedelmille, joita hänen on lopussa satona korjattava. Niin ovat lukemattomat hienoaineiset langat ihmisessä kiinni tai hän on kiinni niissä. Ne kaikki päästävät takaisin virtauksena häneen sen, mitä hän on kerran tahtonut. Näistä virtauksista on tuloksena sekoitus, joka pysyvästi vaikuttaa voimakkaasti luonteen muodostumiseen.
Siten on maailmankaikkeuden valtavassa koneistossa monia asioita, jotka myötävaikuttavat siihen, miten ihmiselle »käy», mutta ei ole mitään, mihin ihminen ei ensin itse ole antanut aihetta.
Hän tuottaa langat, joista olemassaolon väsymättömissä kangaspuissa valmistetaan viitta, jota hänen on kannettava.
Kristus ilmaisi saman kirkkaasti ja terävästi: »Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää». Hän ei sanonut, hän »voi» niittää, vaan hän »niittää» . Tämä on samaa kuin: hän pakostakin niittää sitä, mitä hän kylvää.
Miten usein kuulee erittäin järkevien ihmisten sanovan: »Että Jumala sallii sellaista, on minulle käsittämätöntä!»
Käsittämätöntä on kuitenkin se, että ihmiset voivat puhua sellaista! Miten pieneksi he tämän ilmaisun mukaan kuvittelevat Jumalan. He todistavat siten, että he ajattelevat Häntä »mielivaltaisesti toimivana Jumalana».
Jumala ei kuitenkaan puutu lainkaan suorasti näihin pieniin ihmissuruihin sotiin, kurjuuteen ja mitä maallista vielä onkaan! Hän on alun perin laatinut luomakuntaan täydelliset lakinsa, jotka itsestään toteuttavat lahjomatonta tehtäväänsä, niin että kaikki täyttyy erittäin tarkasti, vaikuttaa ikuisesti samalla tavalla. Tämän vuoksi suosiminen on täysin poissuljettua kuten syrjiminenkin, kaikki epäoikeudenmukaisuus on mandotonta.
Jumalan ei siis tarvitse siitä erikoisesti huolehtia. Hänen työnsä on aukoton.
Monien ihmisten perusvirhe on kuitenkin siinä, että he muodostavat käsityksensä vain karkea-aineisuuden perusteella ja näkevät itsensä sen keskipisteenä, samoin kuin he arvioivat vain yhtä maallista elämää, kun taas todellisuudessa heillä on jo monta maallista elämää takanaan. Nämä, samoin kuin välillä hienoaineisessa maailmassa olleet ajatkin, tarkoittavat yhtenäistä olemassaoloa, jonka kautta on vedetty langat tiukasti, katkeamattomasti niin, että kulloisenkin maanpäällisen elämän ollessa vaikuttamassa tulee näkyviin vain pieni osa näistä langoista.
Sen mukaisesti on suuri erehdys uskoa, että syntymisellä alkaa täysin uusi elämä, että lapsi on siis »viaton» ja että kaikki tapahtumat saadaan laskea kuuluviksi vain lyhyeen maanpäälliseen elämään. Jos näin todella olisi, tulisi vallitsevan oikeudenmukaisuuden mukaan luonnollisestikin syiden, vaikutusten ja vastavaikutusten yhdistyneinä osua yhden maanpäällisen elämän lyhyelle ajalle.
Luopukaa tästä erehdyksestä. Silloin olette pian löytävä kaikissa tapahtumissa nyt niin usein kaivatun logiikan ja oikeudenmukaisuuden!
Monet säikähtävät sitä ja pelkäävät, mitä heillä näiden lakien mukaisesti on vielä odotettavissa vastavaikutuksena menneestä.
Nämä ovat kuitenkin tarpeettomia huolia niille, joille hyvän tahtominen on vakava asia, sillä itsestään toimivissa laeissa on samalla myös varma takuu armolle ja anteeksiannolle!
Sen ohessa, että hyvän tahtomisen lujalla alkamisella heti asetetaan raja kohtaan, missä huonojen vastavaikutusten ketjun on loputtava, astuu voimaan vielä toinen ilmiö, jolla on valtava arvo:
Alinomaisella hyvän tahtomisella kaikessa ajattelussa ja toiminnassa virtaa samoin vastavaikutuksena samanlaatuisesta voiman lähteestä pysyvää vahvistusta. Näin hyvästä tulee ihmisessä itsessään lujempi ja lujempi, se tulee hänessä esiin ja muodostaa sen mukaisesti lähinnä hienoaineisen ympäristön, joka ympäröi häntä kuin suojaava kuori, aivan samalla tavalla kuin ilmakerros maan ympärillä antaa tälle suojaa.
Jos nyt huonoja vastavaikutuksia menneisyydestä palaa tähän ihmiseen hyvitettäviksi, niin ne liukuvat irti hänen ympäristönsä tai kuorensa puhtaudesta ja tulevat siten torjutuiksi hänestä pois.
Jos ne siitä huolimatta kuitenkin tunkeutuvat tämän kuoren sisälle, niin pahat säteilyt joko tuhotaan heti, tai niitä ainakin heikennetään merkittävästi. Näin vahingollista vaikutusta ei voi lainkaan tapahtua tai tapahtuu aivan pienessä määrin.
Lisäksi on tapahtuneen muutoksen vuoksi myös varsinainen sisäinen ihminen, johon suuntautuvat vastasäteilyt, tullut hyvän tahtomisen jatkuvalla ponnistelulla paljon hienommaksi ja keveämmäksi, niin että hän ei enää vastaa samanlaatuisesti huonojen tai alempien virtauksien suurempaan tiheyteen. Samoin kuin langattomassa lennättimessä, kun vastaanotinta ei ole viritetty samalle aaltopituudelle kuin lähetin.
Luonnollinen seuraus tästä on, että tiheämmät virtaukset erilaatuisina eivät voi saada otetta, ja ne kulkevat sisäisen ihmisen lävitse ilman huonoa vaikutusta, tiedostamattomasti suoritetun symboolisen ratkaisumenettelyn irrotta- mina, joiden eri lajeista puhun myöhemmin.
Sen tähden viipymättä työhön! Luoja on uskonut luomakunnassa kaiken teidän käsiinne. Käyttäkää aika hyödyksi! Jokainen hetki kätkee teille tuhon tai voiton!