Mitä te etsitte? Sanokaa mikä on tämä palava into? Kuin pauhina tunkee se läpi maailman, ja kirjojen tulva vyöryy kaikkien kansojen ylle. Oppineet paneutuvat vanhoihin kirjoituksiin, tutkivat ja mietiskelevät henkiseen uupumukseen asti. Profeettoja ilmestyy varoittamaan, lupaamaan… joka taholta halutaan yhtäkkiä kuumeisesti levittää uutta valoa!
Niin se raivoaa nykyään ihmiskunnan järkyttyneen sielun ylitse, ei virvoittaen eikä virkistäen, vaan polttaen, riuduttaen ja imien viimeisetkin voimat, mitkä kiusatulle vielä jäivät tässä nykyisyyden synkkyydessä.
Siellä täällä kuuluu myös kuiskailua, huhuja jonkin tulossa olevan kasvavasta odotuksesta. Joka hermo on levoton, jännittynyt tiedostamattomasta kaipauksesta. Kiehuu ja kuohuu, ja kaiken yllä lepää synkkänä eräänlainen horros. Onnettomuuden uhka. Mitä sen pitääkään saada aikaan? Sekasortoa, pelkoa ja turmelusta, jos ei voimakkaasti revitä rikki sitä pimeää kerrosta, joka nyt henkisesti ympäröi maapalloa. Pehmeän sitkeästi kuin likainen muta nielaisee se jokaisen nousevan, vapaan valoajatuksen ja tukanduttaa sen ennen kuin se on kasvanut voimakkaaksi; liejun tavoin kammottavan hiljaa se painaa alas, hajottaa ja häivyttää kaiken hyvän tahtomisen jo sen idulla ollessa, ennen kuin siitä on voinut syntyä teko.
Mutta valon puoleen etsivien huuto, jolla on voimaa rikkoa muta, johdetaan harhaan, se lakkaa kaikumasta läpitunkemattomassa holvissa, jota pystyttävät ahkerasti juuri ne, jotka luulevat auttavansa. He tarjoavat kiviä leivän sijasta!
Katsokaa lukemattomia kirjoja:
Ne vain väsyttävät ihmisen henkeä, eivät elävöitä sitä! Se on osoitus kaiken tarjolla olevan hedelmättömyydestä, sillä se mikä väsyttää henkeä, ei ole koskaan oikeaa.
Hengen leipä virkistää välittömästi. Totuus virvoittaa ja valo elävöittää!
Tavalliset ihmiset joutuvat pakostakin epätoivon valtaan nähdessään, mitä muureja niin kutsuttu henkitiede pystyttää tuonpuoleisen ympärille. Kukapa niistä yksinkertaisista käsittää oppineita lauseita ja tajuaa vieraita ilmaisutapoja? Onko siis tuonpuoleinen tarkoitettu vain henkitieteilijöille?
Samalla puhutaan Jumalasta! Onko perustettava korkeakoulu kykyjen saavuttamiseksi Jumaluus-käsitteen oivaltamiseen? Mihin vie tämä halu, joka suurimmalta osalta on peräisin vain kunnianhimosta?
Lukijat ja kuulijat hoipertelevat kuin juopuneet paikasta toiseen, epävarmoina, sisimmässään estoisina, yksipuolisina, koska heidät johdettiin pois selvältä tieltä.
Kuulkaa epätoivoiset! Nostakaa silmänne te vakavamieliset etsijät: Tie Korkeimpaan on avoinna jokaiselle ihmiselle! Oppineisuus ei ole portti sinne!
Valitsiko Kristus Jeesus, tämä suuri todellisen valon tien esikuva, opetuslapsensa oppineiden farisealaisten joukosta, kirjanoppineiden joukosta? Hän otti heidät vaatimattomista ja yksinkertaisista oloista, koska heidän ei tarvinnut taistella tätä suurta erehdystä vastaan, että tie valoon on vaivalloinen oppia, ja että sen täytyy olla vaikea.
Tämä ajatus on ihmisen suurin vihollinen, se on valhetta!
Siksi on pyrittävä eroon kaikesta tieteilystä silloin, kun on kysymyksessä pyhin ihmisessä, mikä vaatii täydellistä käsittämistä! Luopukaa siitä, koska tiede ihmisaivojen tekeleenä on vajavaista ja pysyy vajavaisena.
Miettikää, miten mahtaisi vaivalloisesti hankittu tieteellinen tieto johtaa Jumaluuteen? Mitä tieto sitten ylipäänsä on? Tieto on sitä, mitä aivot pystyvät käsittämään. Miten ahtaaksi rajoittunut onkaan aivojen käsityskyky, joka pysyy lujasti sidottuna paikkaan ja aikaan. Ihmisaivot eivät kykene tajuamaan edes ikuisuutta ja loputtomuuden merkitystä, juuri sitä, mikä on erottamattomasti sidottu Jumaluuteen.
Aivot kuitenkin hiljentyvät tuon käsittämättömän voiman edessä, joka virtaa kaiken olevaisen lävitse ja josta ne itse ammentavat toimintansa. Tuon voiman, jonka kaikki tuntevat intuitiivisesti päivittäin, tunneittain ja hetkittäin jonakin itsestään selvänä ja jota kuitenkin yritetään turhaan tajuta ja käsittää aivoilla, siis tiedolla ja järjellä.
Niin puutteellista siis on aivojen — tieteen peruskiven ja työkalun — toiminta. Tämä rajoittuneisuus liittyy luonnonmukaisesti myös siihen, minkä ne tuottavat, siis itse kaikkiin tieteisiin. Näin ollen tiede on todella omiaan jäljestä päin seuraamista varten, se on hyvä sen kaiken paremmin ymmärtämistä, luokittelemista ja lajittelemistä varten, jonka se saa vastaanottaa valmiina edellä käyvältä luomakuntavoimalta. Jos se kuitenkin haluaa nostaa itsensä johtoasemaan tai kriitikon asemaan, se tulee ehdottomasti epäonnistumaan, niin kauan kuin se, kuten tähän saakka, pitää kiinni järjestä, siis aivojen käsityskyvystä.
Tästä syystä oppineisuus ja myös siihen mukautuva ihmiskunta tulee aina olemaan sidottu yksityiskohtiin, vaikkakin jokainen ihminen kantaa itsessään lahjana suurta käsittämätöntä kokonaisuutta ja on täysin kykenevä saavuttamaan jaloimman ja korkeimman ilman vaivalloista opettelemista!
Sen vuoksi poistakaa tämä tarpeeton kidutus, joka on henkistä orjuutta! Suuri Mestari ei kehota meitä turhaan: »Tulkaa lasten kaltaisiksi!»
Jolla on itsessään luja tahto hyvään ja joka näkee vaivaa antaakseen ajatuksilleen puhtauden, hän on jo löytänyt tien Korkeimpaan! Hänen osakseen tulee sitten kaikki muu. Siihen ei tarvita kirjoja eikä henkistä ponnistelua, ei askeesia eikä eristäytymistä. Hänestä tulee ruumiiltaan ja sielultaan terve, vapaa kaikesta sairaaloisen mietiskelyn paineesta, sillä kaikki liioittelu on vahingollista. Ihmisiä teidän tulee olla, ei kasvihuonekasveja, jotka yksipuolisen koulinnan johdosta menehtyvät ensimmäiseen tuulenhenkäykseen!
Herätkää! Katsokaa ympärillenne! Kuunnelkaa sisintänne! Se yksin voi aukaista tien!
Älkää kiinnittäkö huomiota kirkkojen kiistaan! Suuri totuudentuoja Kristus Jeesus, jumalallisen rakkauden ruumiillistuma, ei kysynyt uskontunnustuksesta. Mitä ovat ylipäänsä uskontunnustukset nykypäivänä? Ihmisen vapaan hengen sitomista, teissä asuvan Jumalan kipinän orjuuttamista; dogmeja, jotka pyrkivät rajoittamaan Luojan työn ja myös Hänen suuren rakkautensa ihmismielen valamiin muotoihin, mikä tarkoittaa jumalallisen alas repimistä, järjestelmällistä arvon alentamista.
Tämä tapa työntää luotaan jokaisen vakavamielisen etsijän, koska hän ei siten voi koskaan kokea sisimmässään suurta todellisuutta. Täten hänen kaipuunsa totuuteen muuttuu yhä toivottomammaksi ja hän menettää lopulta uskon itseensä ja maailmaan!
Sen vuoksi herätkää! Murtakaa sisimmässänne dogmaattiset muurit, repikää pois side, jotta Korkeimman puhdas valo pääsee vääristelemättömänä tunkeutumaan luoksenne. Ylistäen kohoaa henkenne silloin korkeuteen, riemuiten kokee se kaiken suuren Isänrakkauden, joka ei tunne maallisen järjen rajoituksia. Te tiedätte vihdoinkin olevanne osa tästä rakkaudesta, käsitätte sen helposti ja kokonaan, yhdytte siihen ja saatte siten joka päivä, joka hetki, uutta voimaa lahjana. Tämä kaikki tekee teille itsestään selväksi nousun kaaoksesta!