Erehdyksiä

Siksi tuhannet joutuvat tuhoon, sillä erheellisen vakaumuksen verkkoon takertuminen on rajoittanut heidän liikkumisvapauttaan. Sitä liikkumis-vapautta he olisivat tarvinneet, jotta olisivat voineet pelastautua lennähtämällä kohti korkeuksia.

Aina riittää niitä, jotka uskovat vakaasti käsittäneensä jo kaiken oikein. He eivät enää kaiken kuultuaan ja luettuaan ole aikeissa tutkailla itseään ankarasti.

Sellaisille minä tietenkään en puhu!

En puhu myöskään kirkoille enkä puolueille, en killoille, lahkoille enkä yhdistyksille, vaan loppujen lopuksi kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmiselle itselleen. Pois se minusta, että tuhoaisin mitään jo olemassa olevaa. Minähän rakennan: vastaan tähän asti vastausta vaille jääneisiin kysymyksiin, joita jokainen vähänkin ajatteleva ihminen miettii sisimmässään.

Kuulijalle vain yksi lähtövaatimus on välttämätön: totuuden vakaa etsiminen. Hänen tulee tutkistella sydämessään sanoja ja antaa niiden tulla eläviksi, muttei piitata puhujasta. Muuten hän ei voita mitään. Jos ei pyri siihen, kaikki on ajanhukkaa.

On uskomatonta, kuinka naiivin ja pakkomielteisen tietämättömänä ihmisten valtaenemmistö haluaa pysyä siitä, mistä ihminen tulee, mikä hän on ja mihin hän menee!

Syntymä ja kuolema, maallisen vaelluksen erottamattomat napapisteet, eivät saa olla ihmiselle salaisuus.

Ihmisen olevaisuuden ytimen suhteen on ristiriitaisia näkemyksiä. Se on seurausta maanpäällisten ihmisten sairaalloisesta suuruudenhulluudesta, jolla he kerskailevat olevaisuuden ytimensä olevan jumalallinen!

Katsokaa nyt ihmisiä! Näettekö muka heissä jumalallisuutta? Tuo typerä väite pitäisi tulkita jumalanpilkaksi, sillä se merkitsee jumalallisuuden halventamista.

Ihmisessä ei ole kerta kaikkiaan mitään jumalallista!

Näkemys on loppujen lopuksi sairaalloista ylimielisyyttä, jonka johtuu vain oman ymmärryskyvyn tiedostamisen puutteesta. Missä on se ihminen, joka voi rehellisesti sanoa moisen uskon muuttuneen hänessä vakaumukseksi? Jos kuulostelee sisintään rehellisesti, joutuu kieltämään asian. Silloin tuntee tarkalleen, että sitä vain kaipaa ja toivoo löytävänsä sisimmästään jumalallisuutta, mutta tietää, ettei sitä ole! Puhutaan aivan oikein jumal-kipinästä, jota ihminen kantaa sisällään. Tämä Jumalan kipinä on kuitenkin henki! Se ei ole osa jumalallisuutta.

Kipinä on luonnehdintana aivan oikea. Kipinä kehittyy ja säteilee sisältämättä sen aiheuttajan luontoa tai viemättä siitä mitään pois. Niin on asia tässäkin. Jumalkipinä sinällään ei ole jumalallinen.

Jos jo olevaisen alkuperästä ajatellaan näin virheellisesti, koko kehityskin on väistämättä tuomittu epäonnistumaan! Jos on rakentanut huteralle pohjalle, koko rakennus ensin huojuu ja lopulta romahtaa.

Alkuperähän antaa perustan jokaisen ihmisen koko olemiselle ja kehitykselle! Jos yrittää monen muun tavoin kurkottaa kauas alkuperän tuolle puolen, kaipaa käsittämätöntä ja menettää aivan luonnollisen tapahtumaketjun seurauksena otteensa perustasta.

Jos esimerkiksi tartun puun oksaan, jolla on maallisen ruumiini kanssa samanlainen maallinen laatu, saan oksasta tuen jalalleni ja voin oksan avulla kiivetä ylös.

Jos sitten kurotan oksasta ohi, en saa otetta laadultaan toisenlaisesta ilmasta… enkä siten pääse myöskään ylöspäin! Sehän on päivänselvää.

Juuri samoin on asianlaita myös ihmisen sisäisen laadun kanssa. Sitä sanotaan sieluksi, ja se on hengen ydin.

Jos henki tahtoo saada alkuperästään tarvitsemansa perustan, sen ei tietenkään pidä yrittää kurkottaa jumalalliseen. Sehän on luonnotonta, sillä kaikki jumalallinen on aivan liian kaukana yläpuolella ja laadultaan aivan toisenlaista!

Siltikin henki luulee itsestään liikoja. Se etsii yhteyttä sieltä, mistä sitä ei voi koskaan saada, ja keskeyttää siten luonnollisen tapahtumaketjun. Hengen väärät toiveet asettuvat kuin muuri sen ja välttämättömänä voimanlähteenä toimivan alkuperän väliin. Henki irrottaa itse itsensä alkuperästään.

Siksi pois sellaiset erheet! Vasta silloin ihmishenki voi puhjeta kukoistukseen, josta se ei tähän asti ole piitannut. Henki tulee siksi, miksi se voi ja miksi sen täytyykin tulla: luomakunnan herraksi! Huomioitava on kuitenkin, että ainoastaan herraksi luomakuntaan, ei sen yläpuolelle.

Vain jumalallinen on luomakunnan yläpuolella. –

Jumala itse, hänen olevaisuutensa ja elämänsä alkuperä, on jo itse sanankin perusteella jumalallinen! Hänen henkensä loi ihmisen!

Henki on Jumalan tahto. Siitä tahdosta syntyi ensimmäinen luomakunta. Pitäytykäämme tässä yksinkertaisessa tosiasiassa, niin voimme ymmärtää paremmin.

Verrataanpa asiaa ihmisen omaan tahtoon. Se on teko, ei osa ihmistä, sillä muutenhan ihmisen olisi hajottava ajan ja tahdontekojensa myötä osiin. Hänestä ei jäisi mitään jäljelle.

Ihan samoin on asia Jumalan suhteen! Hänen tahtonsa loi paratiisin! Hänen tahtonsa on kuitenkin henki, jota nimitetään ”Pyhäksi Hengeksi”. Paratiisi taas oli vain hengen työ, ei osa sitä itseään. Se on yhtä pykälää alemmalla askelmalla. Luova Pyhä Henki, siis Jumalan elävä tahto, ei hajonnut luomakunnan syntyessä. Jumala ei myöskään antanut siihen osaa itsestään, vaan pysyi tyystin luomakunnan ulkopuolella. Sen kertoo Raamattukin aivan selvin sanoin. ”Ja Jumalan henki liikkui vetten päällä”, ei Jumala omassa persoonassaan! Siinä on selvä ero. Ihminen ei siis kanna sisimmässään mitään Pyhästä Hengestä itsestään, vaan vain siitä hengestä, joka on Pyhän Hengen työtä, siis teko.

Sen sijaan, että keskittyisi vain edellä mainittuun tosiasiaan, ihminen pyrkii rakentamaan tämänkin ajatuksen puutteellisesti! Miettikääpä vain tunnettua näkemystä ensimmäisestä luomakunnasta, paratiisista! Sen pitäisi ehdottomasti olla tämän maan päällä. Pieni inhimillinen järki on ahtanut siten välttämättömän miljoonien vuosien tapahtumaketjun omaan ahtaaseen aikaan ja tilaan rajoittuneeseen ajatuspiiriinsä ja asettanut itsensä koko maailman tapahtumien keskipisteeksi ja maapallon akseliksi. Seurauksena on, että ihminen menetti siinä samassa tien todelliseen elämän alkulähteeseen.

Koska ihminen ei halunnut mieltää itseään koko olevaisen ja elämän alkuperäksi ja sitä kautta Jumalaksi, tämän selvän mutta näkymättömiin jääneen tien tilalle tarvittiin uskonnollisessa katsomuksessa korvike. Korvikkeen ihmiselle on tähän saakka tarjonnut se, mitä nimitetään ”uskoksi”! Ja siitä sanasta on siitä asti kärsinyt koko ihmiskunta! Eikä siinä kaikki. Tuo väärin ymmärretty sana, jonka odotettiin täydentävän kaiken puuttuvan, muuttui kariksi, johon ihmiskunta lopulta haaksirikkoutui täysin!

Vain veltot tyytyvät uskoon. Usko on myös juuri se, johon pilkkaajat voivat takertua. Sana ”usko” on väärin ymmärrettynä este nykyihmiskunnan edistyksen tiellä.

Usko ei saa olla viitta, joka peittää armeliaasti velton ajattelun ja joka unitaudin lailla laskeutuu miellyttävän lamaannuttavana ihmisen hengen ylle! Uskon tulee todellisuudessa muuttua vakaumukseksi. Vakaumus taas vaatii elämää ja mitä tarkinta tutkiskelua!

Missä on yksikin aukko, yksikin ratkaisematon arvoitus, siellä vakaumus on mahdoton. Siksi ihmisellä ei voi koskaan olla todellista uskoa niin kauan kuin hänellä on yksikin kysymys vailla vastausta.

Jo ”sokean uskon” käsitteestä voi päätellä, että siinä on jotain mätää!

Uskon on oltava elävää, kuten Kristuskin jo vaati. Muuten siinä ei ole mieltä. Elävyys taas edellyttää havahtumista, puntarointia ja myös tutkis- kelua! Ei aivotonta vieraitten ajatusten nielemistä. Sokea uskohan tarkoittaa selvästi ymmärtämättömyyttä, ja mitä ihminen ei ymmärrä, se ei häntä myöskään henkisesti hyödytä, sillä ymmärtämättömyydessä ei ihmisen sisällä herää mikään eloon.

Toisaalta mitä ihminen ei osaa kokea sisimmässään, sitä hän ei myöskään saa omakseen! Vain se, minkä on osannut ottaa omakseen, vie eteenpäin. Eihän kukaan voi kulkea pitkin sellaista tietä, jossa on valtavia monttuja. Ihminen jää väkisinkin henkisesti paikalleen, jos hänen tietonsa ei vie eteenpäin. Tosiasia on väistämätön ja lienee ymmärrettäväkin. Joka siis tahtoo edetä henkisesti, hän herätköön!

Unessa ihminen ei voi kulkea kohti totuuden valoa! Ei myöskään side tai huntu silmillään.

Luoja haluaa ihmisten olevan luomakunnassansa näkeviä. Näkevä ihminen tarkoittaa kuitenkin tietävää ihmistä! Tietämisen kanssa taas ei sovi yhteen sokea usko. Sokea usko on vain velttoutta ja laiskaa ajattelua, ei minkäänlaista suuruutta!

Ajattelukyvyn tuoma etumatka tuo ihmiselle myös velvollisuuden tutkistella!

Välttääkseen tämän kaiken ihminen on mukavuudenhalussaan halventanut Jumalan niin pieneksi, että hänen kaikkivaltiudestaan pidetään todisteena mielivaltaisia tekoja.

Joka tohtii vähänkin ajatella, huomaa siinä heti suuren virheen. Mielivaltainen teko vaatii olemassa olevien luonnonlakien taipumista. Missä sellaista voi tapahtua, sieltä puuttuu täydellisyys, sillä missä on täydellisyys, siellä ei mikään voi muuttua. Näin ollen suuri osa ihmiskunnasta näkee mielessään Jumalan kaikkivaltiuden erheellisesti niin, että se on syvällisesti ajattelevalle todiste epätäydellisyydestä. Siinä on monen pahan alku ja juuri.

Antakaa Jumalalle täydellisyyden kunnia! Silloin löydätte avaimen kaiken olevaisen ratkaisemattomiin arvoituksiin. –

Minun pyrkimykseni on tuoda vakavissaan etsivät siihen pisteeseen. Totuutta etsivien piireissä käyköön raikas henkäys. He saavat iloissaan huomata, että koko maailmankaikkeudessa ei ole yhtään salaisuutta eikä yhtään aukkoa. Ja sitten… he näkevät tien korkeuksiin selvänä edessään. Heidän tarvitsee vain käydä sitä pitkin. –

Mystiikalla ei ole koko luomakunnassa minkäänlaista olemassaolon oikeutusta! Sille ei ole tässä maailmassa virkaa, sillä ihmishengen edessä kaiken on oltava selvää ja aukotonta, aina alkuperään asti. Vain se, mikä on tämän kaiken yläpuolella, on jäävä ihmishengeltä pyhästi salatuksi. Siksi ihminen ei myöskään voi koskaan käsittää jumalallisuutta, ei parhaalla tahdolla ja taidollaankaan. On kuitenkin niin luonnollista kuin vain voi olla, että jumalallinen jää ihmiselle käsittämättömäksi, sillä mikään ei tunnetusti voi nousta alkuperänsä yläpuolelle. Ei edes ihmisen henki! Laadultaan erilainen koostumus asettaa rajat, ja jumalallinenhan on aivan toista laatua kuin henkinen, josta ihminen on peräisin.*

Esimerkiksi eläinhän ei voi edes sielultaan täydellisesti kehittyneenä muuttua koskaan ihmiseksi. Ihmiselle ominainen henkisyys ei voi missään olosuhteissa kukoistaa eläimen olennollisuudessa. Henkisyyden peruslaji puuttuu olennollisuuden kentästä kokonaan. Toisaalta myöskään osittain henkisen luomakunnan osista syntynyt ihminen ei voi koskaan muuttua jumalalliseksi, sillä henkinen ei ole luonnoltaan jumalallista. Ihmishenki voi kehittyä korkeimmalle asteelle täydellisyyteen, mutta on silti sidottu jäämään aina henkiseksi. Se ei voi päästä itseään ylemmäs jumalallisuuteen. Toisenlainen laatu rakentaa tässäkin luonnollisesti ylittämättömän rajan korkeampien tasojen eteen. Karkeatekoisuus ei tässä asiassa ole olennaista, sillä siinä ei itsessään ole elämää, vaan se palvelee ainoastaan kuorena, jota henkinen ja olennollinen ohjaavat ja muokkaavat.

Hengen valtava ala kattaa koko luomakunnan. Ihminen voi ja hänen täytyykin käsittää ja ymmärtää se täysin! Tietonsa kautta hän sitten alkaa hallita. Ankarinkin hallitseminen merkitsee kuitenkin oikein ymmärrettynä vain palvelemista! –

Luonnollisesta maailmanjärjestyksestä ei poiketa missään kohtaa luomakuntaa, ei edes ylimmässä henkisyydessä! Jo tämä seikka tekee kaikesta paljon tutumpaa. Luonnoton ja salailtu arkuus ja piiloutumisen tarve hetkellisesti tuntemattomien asioiden edessä romahtaa ihan omia aikojaan. Raikas tuulenhenkäys kulkee luonnollisuuden mukana halki kostean ympäristön, jonka ovat muodostaneet itsestään mieluusti meteliä pitävien ihmisten synkät aivoitukset. Heidän sairaalloisen lennokkaat kuvitelmansa, jotka järkyttävät heikkoja ja pilkkaavat vahvoja, vaikuttavat naurettavilta ja lapsellisen koomisilta kirkastuvan katseen edessä. Katse käsittää lopulta raikkaana ja iloisena kaiken tapahtuvan loistokkaan luonnollisuuden. Luonnollisuus on aina suoraviivaista ja helposti tunnistettavaa.

Kaikki tapahtuu johdonmukaisesti ankarimman säännönmukaisuuden ja järjestyksen mukaan. Se helpottaa jokaista etsijää saamaan laajan, vapaan näkymän varsinaiseen lähtöpisteeseensä!

Etsijältä ei vaadita vaivalloista tutkimista eikä mielikuvitusta. Pääasia on, että hän pysyy kaukana kaikista, jotka punovat juonia paisutellakseen vajavaisia tietojaan.

Kaikki lepää perin yksinkertaisena ihmisten edessä. Juuri yksinkertaisuus estää heitä ymmärtämästä, koska he lähtökohtaisesti olettavat, että luomakunnan suuren luomuksen olisi oltava paljon vaikeampi ja sekavampi.

Tuhannet kompastuvat siihen hyvine aikeineen, kääntävät katseensa etsien ylös eivätkä aavista, että heidän täytyisi vain katsoa eteensä ja ympärilleen ilman sen suurempaa vaivannäköä. Silloin he näkevät, että jo olemalla maan päällä he ovat oikealla tiellä, eikä enää tarvitse kuin astella levollisesti eteenpäin! Vailla kiirettä ja ponnistelua, mutta silmät auki, vapain ja rajoittamattomin mielin! Ihmisen on vihdoin opittava, että todellinen suuruus piilee ainoastaan yksinkertaisimmissa ja luonnollisimmissa tapahtumissa; että suuruus vaatii yksinkertaisuutta.

Niin se on luomakunnassa ja niin se on myös ihmisessä, joka on osa luomakuntaa!

Selvyys löytyy vain yksinkertaisen ajattelun ja intuition kautta! Ajattelun on oltava niin yksinkertaista kuin lapsilla! Rauhallinen miettiminen saa ihmisen ymmärtämään, että käsityskyvylle yksinkertaisuus merkitsee selvyyttä ja luonnollisuutta. Yhtä ei voi edes kuvitella ilman toista. Se on kolmisointu, joka ilmaisee yhden käsitteen! Jos ottaa sen etsintänsä kulmakiveksi, löytää nopeasti läpi sumuisen hetteikön. Kaikki keinotekoisesti päälle liimattu putoaa tyhjyyteen.

Ihminen ymmärtää, että luonnollista tapahtumakulkua ei saa pysäyttää missään ja että se ei ole keskeytynyt missään! Siinä ilmenee myös Jumalan suuruus, itsestään toimivan luovan tahdon väistämätön elävyys! Luonnonlait ovat nimittäin Jumalan taipumattomia lakeja, kaikille ihmisille jatkuvasti nähtävissä. Ne puhuvat ihmisille niin, ettei sitä voi olla kuulematta, ja todistavat Luojan suuruudesta järkähtämättömässä, poikkeuksettomassa säännöllisyydessään! Poikkeuksettomassa! Kauran tähkästä näet voi tulla vain kauraa, vehnästä vain vehnää ja niin edelleen.

Niin on myös ensimmäisessä luomakunnassa. Se, Luojansa työ, seisoo hänen täydellisyytensä äärellä. Siellä peruslait ovat ankkuroituneet niin, että elävä tahto ajoi ne vetämään automaattisesti puoleensa koko lopun luomakunnan aina näihin taivaankappaleisiin asti mitä luonnollisimmalla tavalla. Luomakunta vain muuttuu sitä karkeammaksi, mitä kauemmas alkuperänsä täydellisyydestä se kehittyessään leviää. –

Tarkkaillaanpa luomakuntaa hetki.

Kuvitelkaa, että kaikki luomakunnassa oleva elollinen jakautuu kahteen luokkaan, yhdentekevää, missä päin luomakuntaa se sijaitsee. Ensimmäinen luokka on tietoiset ja toinen tiedostamattomat. Tämän eron huomioon ottaminen on mitä tärkeintä! Se liittyy ”ihmisen alkuperään”. Eroavaisuudet antavat myös kipinän jatkokehitykseen, tulevaan taistoon. Tiedostamaton on kaiken tiedostetun lähtökohta, mutta koostumukseltaan aivan samanlaista. Tietoiseksi tuleminen on edistystä ja kehitystä tiedostamattomalle. Tiedostamaton saa tietoisten seurassa olemisesta pontta muuttua itsekin tietoiseksi.

Ensimmäinen luomakunta synnytti alaspäin kehittyessään allekkain kolme suurta perustasoa. Ylimpänä ja korkeimpana on henkinen, alkuluomakunta, johon toisiksi ylimpänä liittyy tiheämpi ja sitä myöten myös painavampi olennollinen taso. Lopuksi alimpana seuraa vielä suurimman tiheytensä vuoksi painavin eli aineellisen suuri valtakunta. Se irrotti itsensä vähitellen alkuluomakunnasta ja vajosi alas! Näin ollen lopulta ylimmäksi jäi enää alkuhenkinen taso, koska sen puhtaassa laadussa ruumiillistuu keveys ja valoisuus. Se on se paljon puhuttu paratiisi, koko luomakunnan kruunu.

Tiheämmäksi muuttuvien alas vajoaminen liittyykin sitten jo painon lakiin. Se ei ole ankkuroitunut ainoastaan aineelliseen. Se vaikuttaa kaikkialla luomakunnassa, aina niin sanotusta paratiisista alkaen alas meidän keskuuteemme asti.

Painon laki on niin ratkaisevan merkittävä, että jokaisen ihmisen tulisi takoa se päähänsä, sillä se on merkittävin vipunen maailmankulun ja ihmishengen kehitysprosessissa.

Sanoin jo, ettei paino koske ainoastaan maallisia ominaisuuksia, vaan vaikuttaa yhtä lailla niissä luomakunnan osissa, joita ihmiset eivät enää osaa nähdä ja joita he siksi nimittävät yksinkertaisesti tuonpuoleiseksi.

Ymmärtämisen helpottamiseksi minun täytyy jakaa aineellinen vielä kahtia: hienojakoiseen ja karkeatekoiseen. Hienojakoinen on se osa aineellisuutta, joka on erilaisen laatunsa vuoksi ihmissilmin näkymätön. Siitä huolimatta se kuuluu aineellisuuden piiriin.

Niin sanottua ”tuonpuoleista” ei pidä sekoittaa kaivattuun, yksinomaan henkiseen paratiisiin. Henkistä ei pidä mieltää ”ajatusten tasoksi”, vaan se on oma ominaislaatunsa siten kuin olennollinen ja aineellinenkin ovat ominaislaatuja. Hienojakoista nimitetään nyt sitten tuonpuoleiseksi, sillä se on maallisen näköaistin tuolla puolen. Karkeatekoinen on taas tämänpuoleinen, kaikki maallinen, joka on samanlaatuisuutensa vuoksi meidän karkeatekoisten silmiemme nähtävissä.

Ihmisen pitäisi pyrkiä pois tavasta pitää itselleen näkymättömiä asioita saman tien myös käsittämättöminä ja luonnottomina. Kaikki on luonnollista, jopa niin sanottu tuonpuoleinen ja siitä vielä hyvin kaukana oleva paratiisi.

Kuten karkeatekoinen ruumiimme on täällä herkkä aistimaan samanlaatuista ympäristöään, koska se voi sen aisteillaan nähdä, kuulla ja tuntea, samoin on asianlaita myös niissä luomakunnan osissa, jotka eivät ole ominaislaadultaan meidän kaltaisiamme. Hienojakoinen ihminen tuntee, kuulee ja näkee niin sanotussa tuonpuoleisessa samanlaatuisen, hienojakoisen ympäristönsä, korkeampi henkinen ihminen taas voi puolestaan tuntea vain henkisen ympäristönsä.

Niinpä saattaakin käydä, että joku maallista matkaansa taittava silloin tällöin näkee ja kuulee hienojakoisuuden hienojakoisella ruumiillaan. Ihminenhän kantaa hienojakoista ruumistaan mukanaan, ennen kuin ero karkeatekoisesta, maisesta ruumiista koittaa ruumiin kuolinhetkellä. Siinä ei ole mitään luonnotonta.

Painon lain rinnalla vaikuttaa myös aivan yhtä arvokas samanlaatuisuuden laki.

Viittasin siihen jo sanoessani, että ominaislaatu tunnistaa aina vain kaltaisensa. Puheenparret siitä, kuinka ”samanlaiset linnut ne yhdessä lentää” vaikuttavat perustuvan tähän alkulakiin. Laki vaikuttaa painon lain tavoin kaikkialla luomakunnassa.

Luomakunnassa on edellisten lisäksi vielä kolmas alkulaki: vastavaikutuksen laki. Se vaikuttaa niin, että ihmisen on niitettävä väistämättä sitä, mitä hän on kylvänyt. Hän ei voi niittää vehnää, jos on kylvänyt ruista, eikä apilaa, jos on kylvänyt ohdaketta. Samoin on asia hienojakoisessa maailmassa. Ihminen ei voi ansaita hyvyyttä, jos on tuntenut vihaa, ei iloa, jos on ruokkinut kateutta itsessään!

Nämä kolme peruslakia muodostavat jumalallisen tahdon peruspilarit! Pelkät horjuttamattoman oikeudenmukaiset lait yksinään antavat ihmishengelle itsestään palkkion tai rangaistuksen! Ne ovat upeimpine, hienoimpine vivahteineen niin lahjomattomia, että valtavassa maailmanjärjestyksessä ajatus pienimmästäkin epäoikeudenmukaisuudesta käy mahdottomaksi.

Näiden yksinkertaisten lakien vaikutus vie jokaisen ihmishengen juuri sinne, mihin hän sisäisen laatunsa puolesta kuuluu. Erhettä asiassa ei voi tapahtua, sillä lakien vaikutus voi perustua ainoastaan ihmisen sisimpään tilaan, niin kuin aina perustuukin! Vaikutus toimii siis vipuvartena ihmisen sisimmässä olevalle intuition henkiselle voimalle! Mikään muu ei siihen vaikuta. Siitä syystä vain todellinen tahto, ihmisen intuitio määrää, mikä häntä näkymättömässä maailmassa odottaa. Sinne hänen on maallisen kuolemansa jälkeen siirryttävä.

Siinä ei auta teeskentely eikä itsepetos. Ihmisen on väistämättä niitettävä sitä, mitä hän on tahdollaan kylvänyt! Laki saa toisten maailmojen samanlaiset virtaukset liikkeelle. Virtauksista tulee vahvoja tai heikkoja aivan ihmisen tahdon vahvuuden tai heikkouden mukaan. On yhdentekevää, onko ihmisen osalta kyseessä viha, kateus vai rakkaus. Tapahtuma on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan luonnollinen, ja se vaikuttaa rautaisesti taipumattomassa oikeudenmukaisuudessaan!

Jos yrittää tosissaan kuvitella tuonpuoleisia tapahtumia, ymmärtää pian, mikä lahjomaton oikeudenmukaisuus lakien itsestään toimivassa vaikutuksessa piilee. Silloin siinä näkee jo Jumalan käsittämättömän suuruuden. Jumalan ei tarvitse puuttua asiaan, koska hän on jo tuonut tahtonsa täydellisenä ilmi luomakunnan laeissa.

Se joka kohoaa jälleen ylös hengen valtakuntaan, on puhdas, sillä hän on väkisinkin kulkenut sitä ennen jumalallisen tahdon itsestään pyörivien myllynkivien läpi. Jumalan luo ei muuta reittiä ole. Riippuu ihmisen siihenastisesta sisäisestä elämästä ja hänen omasta tahdostaan, kuinka ne myllynkivet ihmishenkeen vaikuttavat. Kivet voivat nostaa hänet hyvää tehden valoisiin korkeuksiin, mutta myös kiskoa hänet kivuliaasti alas kauhun yöhön ja repiä suorastaan täydelliseen tuhoon. –

Voi ajatella, että inkarnaatioon kypsällä ihmishengellä on maallisessa syntymässä jo mukanaan hienojakoinen kuori tai ruumis, jota hän tarvitsi matkallaan hienojakoisuuden halki. Se kuori pysyy hänellä myös maallisen vaelluksen aikana eräänlaisena siteenä maalliseen ruumiiseen. Painon laki suuntaa päävaikutuksensa aina painavimpaan ja karkeatekoisimpaan osaan, maan päällä siis maalliseen ruumiiseen. Jos ruumis putoaa kuolleena pois, hienojakoinen ruumis vapautuu jälleen ja on siinä silmänräpäyksessä suojaton. Hienojakoisesta ruumiistahan tulee karkeatekoisin osa ja siten painon lain alainen.

Mitä hienojakoiseen ruumiiseen tulee, on totta, että henki rakentaa itselleen ruumiin. Ihmisen sisäinen ominaislaatu, hänen toiveensa ja hänen varsinainen tahtonsa luovat sille perustukset.

Tahdolla on voima muodostaa hienojakoisia asioita. Kaipuu alhaiseen tai vain maallisiin iloihin muuttaa hienojakoisen ruumiin tiheäksi ja samalla painavaksi ja pimeäksi, sillä edellä mainittujen toiveiden täyttymys on karkeatekoisuudessa. Ihminen sitoo siten itsensä karkeatekoiseen, maalliseen. Hänen toiveensa vievät hienojakoisen ruumiin mennessään. Se tarkoittaa, että hienojakoinen ruumis muuttuu niin tiheäksi, että tulee ominaislaadultaan niin lähelle maallista kuin mahdollista. Se on näet ainoa keino päästä ottamaan osaa maallisiin nautintoihin ja iloihin, kun karkeatekoinen maallinen ruumis on jäänyt pois. Jos havittelee sellaista, painuu painon lain vuoksi alas.

Toisin on niiden ihmisten laita, joiden mieli suuntautuu pääosin korkeampaan ja jalompaan. Heillä tahto tekee hienojakoisesta ruumiista automaattisesti kevyemmän ja siten myös valoisamman. Niin se voi päästä kaiken sen läheisyyteen, mitä ihmiset näillä hartaimmilla toiveillaan tavoittelevat – siis valoisien korkeuksien puhtauteen.

Toisin sanoen maallisen ihmisen hienojakoinen ruumis varustetaan ihmishengen kulloisenkin tavoitteen mukaan sillä tavoin, että se voi maallisen ruumiin kuoltua pyrkiä kohti kyseistä tavoitetta, olipa tavoite mikä tahansa. Henki todella rakentaa itselleen ruumiin, sillä hengen tahdolla on itsekin henkisenä voimaa hyödyntää hienojakoisuutta. Henki ei voi välttää tätä ruumiin rakentamisen luonnollista tapahtumaa. Se seuraa kaikesta ihmisen tahtomisesta, yhdentekevää, onko se hengelle miellyttävää vai ei. Muodot jäävät henkeen kiinni niin pitkäksi aikaa kuin se elättää niitä tahtonsa ja intuitionsa kautta. Ne tukevat tai pidättelevät henkeä sen laadun mukaan, joka on painon lain alainen.

Jos ihminen kuitenkin muuttaa tahtoaan tai intuitiotaan, syntyy heti uusia muotoja, kun taas tähänastiset muodot eivät enää tahdon muuttuessa saa ravintoa, vaan kuolevat ja hajoavat. Siten ihminen vaikuttaa myös kohtaloonsa.

Heti kun maallinen ankkuri maallisen ruumiin kuollessa irtoaa, samassa irralleen päässyt hienojakoinen ruumis joko painuu alas tai leijuu ylös hieno- jakoisuuteen, jota tuonpuoleiseksi nimitetään. Hienojakoinen ruumis jää painon lain vuoksi juuri siihen ympäristöön, joka on yhtä painava kuin se, sillä se ei pääse siitä kumpaankaan suuntaan, ei ylös eikä alas. Siellä se löytää luonnollisesti muita samanlaatuisia ja samanmielisiä, sillä samanlaatuisuus tarkoittaa samaa painoa ja sama paino tietenkin samaa laatua. Millainen hän itse onkin ollut, hänen täytyy kärsiä tai iloita samanmielisten kanssa, kunnes hän muuttaa itseään uudestaan sisimmästään käsin. Samalla muuttuu hienojakoinen ruumis, joka sitten muuttuneen painon johdosta liikkuu ylös- tai alaspäin.

Ihmisen ei tule siis sen paremmin valittaa kuin kiittääkään, sillä jos hän nousee ylös kohti valoa, se on hänen oma ominaislaatunsa, jonka kuuluu tulla vedetyksi ylös. Jos hän taas syöksyy pimeyteen, siihen pakottaa jälleen vain hänen oma tilansa.

Jokaisella ihmisellä on syytä ylistää Luojaa näiden kolmen lain vaikutuksen täydellisyyden tähden. Ne tekevät ihmishengestä väistämättä rajoituksettoman oman kohtalonsa herran! Hänen todellinen tahtonsahan, siis vääristymätön sisäinen tilansa, kohottaa tai painaa häntä.

Jos kuvittelette vaikutukset yksittäin ja toisiinsa vaikuttavina oikein, huomaatte, että niissä on varattu tismalleen oikean suuruinen palkka ja rangaistus, armo ja myös tuho, jokaiselle ansionsa mukaan. Tapahtuma on mitä yksinkertaisin. Se paljastaa ihmisen vakaan tahdon pelastusköydeksi, joka ei koskaan katkea eikä koskaan petä. Niin suuri yksinkertaisuus painaa asian ymmärtäneet väkivalloin polvilleen Luojan valtavan ylevyyden edessä!

Kaikissa tapahtumissa ja selityksissäni törmäämme yhä uudestaan näiden yksinkertaisten lakien selviin vaikutuksiin. Niiden ihmeellinen vuoro- vaikutus minun on vielä kuvailtava erikseen.

Jos ihminen tuntee sen vuorovaikutuksen, hänellä on jo tikkaat hengen valoisaan valtakuntaan, paratiisiin. Mutta samalla hän näkee myös tien alas pimeyteen!

Hänen ei tarvitse edes kiivetä tikkaita itse, vaan itsestään toimiva voima nostaa hänet ylös tai painaa hänet alas aivan sen mukaan, kuinka hänen sisäinen elämänsä sen määrää.

On hänen päätettävissään, kumpaan suuntaan hän haluaa tulla viedyksi.

Ihmisen ei siinä pidä antaa pilkkaajien harhauttaa itseään.

Kun oikein katsotaan, epäilys ja pilkka eivät ole mitään muuta kuin ääneen lausuttuja toiveita. Jokainen epäilijä sanoo tiedostamattaan sen, mitä toivoo, ja paljastaa siten sisimpänsä tutkivalle katseelle. Nimittäin myös kieltämisestä ja torjunnasta voi helposti havaita syvälle sisimpään piilotettuja toiveita. Mikä laiminlyönti, mikä heikkous niistä joskus paljastuukaan. Se on surullista ja myös pöyristyttävää, sillä perin usein ihminen kaivautuu moisella syvemmälle syvyyksiin kuin yksikään tiedostamaton eläin. Ihmisiä kohtaan pitäisi tuntea myötätuntoa sortumatta kuitenkaan hemmotteluun, sillä hemmotteluhan tarkoittaisi velttouden asettamista ankaran tutkistelun edelle. Vakavissaan etsivä olkoon kitsas hemmottelun suhteen, sillä muutoin hän vahingoittaa lopulta itseään auttamatta kuitenkaan toista yhtään.

Vielä joskus hän kuitenkin katselee riemuiten ja yhä paremmin ymmärtäen ihmeellistä luomakuntaa ja antaa tietoisesti vetää itsensä ylös valoisiin korkeuksiin, joita hän voi kutsua kotiseudukseen!

* Tätä eritellään tulevissa luennoissa vielä laajemmin.