Kultin kuuluisi olla vakiintunut muoto pyrkimykselle tehdä maallisesti käsittämättömästä maalliselle järjelle edes jotenkin ymmärrettävää.
Sen kuuluisi olla vakiintunut muoto, mutta se ei valitettavasti vielä ole, sillä jos monet asiat olisivat nousseet pyrkimyksestä, niillä olisi aivan erilaisia muotoja. Oikea tie vaatii, että ulkoiset muodot murtautuvat ulos sisimmästä. Sen sijaan nykyään näkee vain järjen mukaan rakennettuja rakennelmia, joihin sisäinen kokemus on tarkoitus ahtaa vasta jälkeenpäin. Lähdetään siis täysin päinvastaiselle tielle, jota voi tietysti nimittää myös vääräksi tai harhaan johtavaksi tieksi, josta ei koskaan tule itsessään elävää.
Sen seurauksena monenlaiset asiat muodostuvat kömpelöiksi tai tungetteleviksi, vaikka ne toisenlaisessa muodossa olisivat paljon lähempänä varsinaista tahtoa, jolloin ne vasta voisivat vaikuttaa vakuuttavasti.
Monenlainen hyvä tarkoitus kohtaa vastarintaa eikä pääse vakuuttamaan, koska oikea muoto puuttuu, ja sitä taas järki ei voi maallisesti käsittämättömälle koskaan antaa!
Niin on asianlaita myös kirkoissa. Maalliseen vaikuttamiseen tarkoitetut järjen rakennelmat tunkeutuvat liiaksi etualalle. Silloin monenlaiset hyvät asiat antavat laimean vaikutelman, koska ne vaikuttavat luonnottomasti.
Luonnottomasti taas voi vaikuttaa vain se, mikä ei vastaa luomakunnan lakeja. Juuri sellaisia asioita taas nykykulteissa on paljon: niissä verhotaan salaperäiseen pimeyteen yksinkertaisesti kaikki, mikä on vastoin luonnollisia luomakunnan lakeja.
Ihmiset puhuvat tiedostamattaan aina vain salaperäisestä pimeydestä, eivät koskaan valosta. Siinä he osuvatkin oikeaan, sillä valo ei tunne verhoamista eikä siten mystiikkaakaan. Jumalan täydellisestä tahdosta syntyneessä ja muuttumattomalla rytmillä itsestään toimivassa luomakunnassa ei pitäisikään olla mitään sijaa mystiikalle. Niin selvää kudelmaa ei olekaan kuin luomakunta, joka on Jumalan työtä!
Siinä piilee menestyksen ja kukoistuksen tai sitten romahduksen salaisuus. Missä on rakennettu näiden elävien luomakunnan lakien varaan, siellä ne auttavat, tuovat menestystä ja pysyvyyttä. Mutta missä niitä ei oteta huomioon, olipa syynä tietämättömyys tai itsepäisyys, siellä romahdus on väistämättä tuleva ennemmin tai myöhemmin. Rakennelma ei kanna kauan, koska se ei seiso lujalla, järkähtämättömällä maalla.
Siksi niin moni ihmisen työ on katoavainen, vaikka sen ei tarvitsisi olla. Sellaisiin kuuluvat tietyt kultit, joita on muokattava yhä uudestaan, jotteivät ne romahtaisi kerta kaikkiaan kasaan.
Jumalan Poika antoi maallisille vaeltajille yksinkertaisesti ja selvästi sanassaan oikean tien, jota pitkin heidän tulisi maallista vaellustaan taivaltaa. Siten Jumalan luomakunnan kudelmassa vaikuttavat lait auttavat ja kantavat heidät valoisiin korkeuksiin, ja he saavat rauhaa ja iloa maan päällä.
Valitettavasti kirkot eivät kuitenkaan pitäytyneet Jumalan Pojan itse selvästi ilmoittamassa ja suomassa ihmisen vapahduksen ja kohotuksen tiessä, vaan lisäsivät hänen oppiinsa kaikenlaista itse keksimäänsä ja aiheuttivat sitten tietenkin hämmennystä. Seurasi hajaannusta, koska oppi ei vastannut luomakunnan lakeja eikä siten Jumalan Pojan selvää oppia, jota noudattaviksi kristityiksi he itseään, erikoista kyllä, luonnehtivat.
Tästä on kyse esimerkiksi paavillisten kristittyjen Maria-kultissa. Jeesus kyllä opetti ihmisille kaiken; sen, miten heidän pitäisi ajatella ja toimia, jopa sen, miten puhua ja rukoilla tehdäkseen Jumalan tahdon mukaisesti, mutta puhuiko hän Marian palvomisesta koskaan sanallakaan? Ei, ei puhunut! Se todistaa, ettei hän sellaista myöskään halunnut eikä sen pitäisi olla niin!
Hän on sanonut asioita, jotka todistavat jopa juuri päinvastaista kuin mitä Maria-kultti vaatii.
Ja kristityt haluavat toki noudattaa aidosti Kristuksen oppia, muutenhan he eivät olisi kristittyjä.
Ihmisten omat lisäilyt ja paavin kirkkojen toimiminen Kristuksen oppien vastaisesti todistavat, että kirkko asettaa suuruudenhulluudessaan itsensä Kristuksen yläpuolelle. Se yrittää parannella hänen viestiään vakiinnuttamalla toimintatapoja, joita Jumalan Poika ei halunnut; olisihan hän kaiken muun ihmisille antamansa jälkeen muutoin varmasti myös opettanut niin.
Toki on olemassa myös Taivaan kuningatar, jota voisi maallisin käsittein nimittää myös Alkuäidiksi, vaikka hän onkin mitä puhtaimmin neitseellinen. Hän on kuitenkin ollut jo ikuisuuksia korkeimmissa korkeuksissa, eikä hän koskaan ruumiillistunut maalliseksi!
Hän on juuri se, jonka heijastuksen – ei hänen todellista persoonaansa – joku syvästi järkyttynyt ihminen on silloin tällöin ”nähnyt” tai ”tuntenut”. Hänen kauttaan tulee usein myös nopeita apuja, joita ihmeiksikin nimitetään.
Kypsinkään ihmishenki ei voi kuitenkaan koskaan nähdä Alkukuningatarta todellisesti, henkilökohtaisesti, sillä jokainen pystyy näkemään vain itsensä kaltaisia asioita, kuten taipumattomat luomakunnan lait määräävät. Siispä maallinen silmä voi nähdä vain maallisia asioita, hienojakoinen silmä voi nähdä hienojakoisia asioita, henkinen silmä vain henkisiä ja niin edelleen.
Ja koska ihmishenki voi nähdä vain samanlaista henkisyyttä, josta se itse on syntynyt, sekään ei todellisuudessa voi nähdä Alkukuningatarta, koska hän on paljon korkeampaa lajia. Kun ihmishenki sitten joskus on sen arvoinen, se voi nähdä vain Alkukuningattaren henkisen heijastuman. Se näyttää kuitenkin niin elävältä ja voi säteillä niin voimakkaasti, että se saa ihmeitä aikaan siellä, missä maaperä on sille otollinen – eli vankkumattoman uskon tai syvän liikutuksen vuoksi kärsimyksen tai riemun vallassa.
Tällainen asia piilee Jumalan täydellisestä tahdosta peräisin olevassa ja sen ylläpitämässä luomakunnan toiminnassa. Siinä toiminnassa piilevät myös kaikki ihmisen tarvitsemat avut aikojen alusta ikuisuuksiin, jos ihmiset eivät kuvittele tietävänsä paremmin ja hylkää niitä.
Jumala toimii luomakunnassa, sillä luomakunta on hänen täydellinen työnsä.
Juuri tämän täydellisyyden tähden myös Jumalan Pojan maalliseen syntymään tarvittiin maallinen siittäminen. Joka muuta väittää, epäilee Jumalan työn täydellisyyttä ja siten itse Jumalan täydellisyyttä, vaikka hänen tahdostaan luomakunta sai alkunsa.
Perisynnitön sikiäminen on puhtaasta rakkaudesta sikiämistä ja vastakohta syntisestä himosta sikiämiselle! Maallista syntymää ei voi kuitenkaan olla ilman siittämistä.
Jos maallinen sikiäminen, siis siittäminen, ei itsessään voisi olla perisynnitön, silloinhan kaikkia äidiksi tulemisia pitäisi pitää likaisina!
Jumala myös puhuu luomakunnan kautta ja näyttää selvästi tahtonsa.
On ihmisen velvollisuus tuntea se tahto. Jumalan Poika näytti pyhässä sanassaan siihen oikean tien, koska ihmiset eivät ponnistelleet tarpeeksi, vaan takertuivat yhä pahemmin luomakunnan itsestään toimiviin lakeihin.
Taipumaton luomakunnan kudelma on tuhoava tietämättömät ja väärin toimivat ihmiset ajan mittaan, mutta se kohottaa ihmiskunnan korkeuksiin, jos se elää oikein Jumalan tahdon mukaisesti.
Luomakunnan kudelma pitää sisällään palkkion ja rangaistuksen ihmiselle, sillä kudelmaa johdattaa iäti samana pysyvä Jumalan tahto. Siinä on myös kadotus tai vapahdus! Se on väsymätön ja oikeudenmukainen, aina asiallinen, vailla mielivaltaa.
Siinä piilee Jumalan sanomaton suuruus, hänen rakkautensa ja oikeudenmukaisuutensa. Siis hänen työssään, jonka hän antoi ihmisen lisäksi monelle muulle olennolle kodiksi ja asuinpaikaksi.
Nyt on ihmisten aika saada asiasta tieto, jotta he voivat vakaumuksellisin mielin sisäistää Jumalan toiminnan, joka ilmenee hänen työssään!
Silloin jokainen maan ihminen seisoo järkähtämättömänä iloista ahkeruutta puhkuen täällä maan päällä ja katselee mitä kiitollisimmin mielin Jumalaa, sillä Jumalan luomistyön tiedostaminen yhdistää ihmisen korkeuksien kanssa tiedon ansiosta!
Kirjoitin teoksen ”Totuuden valossa” välittääkseni ihmisille sitä tietoa, joka antaa heille selkeän ja ymmärrettävän vakaumuksen Jumalan toimista kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ja rakkaudessaan. Kirja ei jätä aukkoja, vaan sisältää vastauksen jokaiseen kysymykseen. Se tuo ihmisille kirkkaan näkemyksen siitä, kuinka ihmeelliset ovat luomakunnan tiet, joita monet Jumalan tahdon palvelijat rakentavat.
Mutta pyhä on yksin Jumala!