Nuo vaatimattomat kaksi sanaa ovat kuin loitsu, sillä ne saavat heti jokaisen ihmisen intuition heräämään. Intuition tuoma aavistus on harvoin ihmisillä samanlainen. Musiikki vaikuttaa hieman samalla tavalla. Musiikin tavoin nämä kaksi sanaa löytävät tiensä suoraan ihmisen henkeen, hänen todelliseen ”minäänsä” – tietenkin vain niiden ihmisten tapauksessa, jotka eivät ole teljenneet henkeään sisälleen ja menettäneet siten jo todellista maallista ihmisyyttä.
Jokainen ihminen ajattelee kuitenkin automaattisesti nuo sanat kuullessaan jotakin varhaista kokemustaan. Kokemus nousee mieleen elävänä, ja sen myötä myös vastaava intuition tuntemus.
Yksillä se on kaihoisa herkkyys, haikea onni, ehkä hiljainen, täyttymätön kaipuu. Toisilla taas ylpeys, viha, kauhu tai inho. Ihminen ajattelee aina jotakin vanhaa kokemustaan, joka teki häneen poikkeuksellisen vaikutuksen, mutta jonka hän luuli jo kauan sitten unohtaneensa.
Mikään ei ole kuitenkaan unohtunut, mitään ei ole kadonnut siitä, mitä ihminen kerran sisimmässään koki. Se kaikki on yhä hänen mukanaan, aidosti omaksuttuna ja siten pysyväisenä. Mutta vain se, mikä on koettu! Muuta niistä sanoista ei voi syntyä.
Jos ihminen edes yhden kerran tarkkailee huolellisesti ja valppaasti, hän huomaa pian, mikä hänessä on todella elävää ja mitä voi pitää kuolleena, tarpeettomien muistojen sieluttomana kuorena.
Vain sellaisella, mikä on jättänyt maallisen vaelluksen aikana lähtemättömän, pois pyyhkimättömän leiman ihmisen sieluun, on hyötyä ihmiselle – joksi ei pidä mieltää pelkkää ruumista. Vain sellaisilla pysyvillä jäljillä on vaikutusta ihmissielun kypsymiseen ja sitä kautta laajemmin hengen jatkuvaan kehitykseen.
Tosiasiassa siis vain tällaisen syvän vaikutuksen tehnyt asia on koettu ja omaksuttu. Kaikki muu suhahtaa vaikuttamatta ohi tai korkeintaan edesauttaa sellaisten tapahtumien kehittymistä, jotka pystyvät synnyttämään näitä suuria vaikutuksia.
Onnellinen on se, joka on kokenut syvällisen vaikutuksen usein, herättivätpä kokemukset hänessä sitten iloa tai tuskaa, sillä niiden jättämistä jäljistä tulee vielä arvokkainta, mitä ihmissielu voi mukaansa matkalle tuonpuoleiseen ottaa. –
Nykyajalle tyypillinen yksinomaan maallinen järjen aherrus hyödyttää ruumiillisen vaelluksen helpottamista vain hyvin hyödynnettynä. Kun tarkasti miettii, se on kaiken järjen toiminnan varsinainen tavoite! Loppujen lopuksi muuhun päätelmään ei voi tulla. Se pätee kaikkeen kouluviisauteen, olipa oppiaine mikä hyvänsä, ja myös kaikkeen aherrukseen, olipa kyse yhteiskunnasta tai perheestä, yksittäisestä ihmisestä, kansakunnasta tai lopulta koko ihmiskunnasta.
Kaikki ovat kuitenkin valitettavasti heittäytyneet kyselemättä polvilleen järjen eteen ja kahlinneet siten itsensä käsityskyvyn maalliseen rajoittuneisuuteen, mistä tietenkin on seurannut ja seuraa vastakin kauheuksia kaikessa maailmankulussa ja toiminnassa.
Koko maailmassa asiaan on vain yksi poikkeus. Sitä ei kuitenkaan tarjoa kirkko, kuten moni luulee ja kuten sen tulisi olla, vaan taide! Siinä järki soittaa kiistämättä toista viulua. Mutta kun järki pääsee vallan kahvaan, taide alennetaan heti käsityöksi, ja se vajoaa välittömästi ja kiistattomasti suoraan alas syvyyksiin. Seuraus ei luonnollisuudessaan voisi olla minkään muun kaltainen. Siitä ei voida osoittaa ainuttakaan poikkeusta.
Sama seuraus on kuitenkin itsestään selvästi havaittavissa kaikessa muussakin! Eikö se pane ihmisiä ajattelemaan? Täytyyhän suomujen pudota ihmisten silmiltä. Pohtivalle ja vertaavalle seuraus sanoo aivan selvästi, että jos järjen päästää hallitsemaan jotakin asiaa, olipa se mikä hyvänsä, sen asian tilalle tulee ihmisen saataville enää alempiarvoinen korvike! Siitä tosiasiasta ihmisen tulisi ymmärtää, mille paikalle järki luonnostaan kuuluu, jos tarkoitus on saada aikaan jotakin oikeaa ja arvokasta!
Tähän asti vain taide on syntynyt intuitiosta ja elävän hengen toiminnasta. Vain sillä on luonnollinen, siis normaali ja terve alkuperä ja kehityskulku. Henki ei kuitenkaan ilmaise itseään järjen, vaan intuition kautta, ja ilmenee vain siinä, jota yleisesti nimitetään myötätunnoksi. Juuri siksi, jota nykyajan itsestään loputtoman ylpeä järki-ihminen niin mieluusti pilkkaa ja halveksii. Hän ivaa siinä ihmisyyden arvokkainta asiaa, niin, juuri sitä, mikä ylipäätään tekee ihmisestä ihmisen!
Henki ei liity järkeen mitenkään. Kun ihminen vihdoin haluaa parannusta, hänen on muistettava Kristuksen sanat: ”Teoistaan heidät tunnetaan!” On tullut parannuksen haluamisen aika.
Vain hengen tuotteet ovat lähtökohtaisesti eläviä ja sitä kautta kestäviä ja pysyviä. Kaikki muu on romahtava kasaan, kun kukoistus on ohi. Heti kun olisi hedelmän kantamisen aika, tyhjyys paljastuu!
Katsokaa nyt historiaa! Vain hengen tuote, siis taide, on säilynyt pidempään kuin kansat, jotka kaatuivat jo itsessään elottoman, kylmän järjen valtaan. Kansojen suuri, ylistetty viisaus ei tuonut niille pelastusta. Egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset menivät samaa tietä, sittemmin myös espanjalaiset ja ranskalaiset, ja nyt saksalaiset – mutta aidot taiteen hedelmät ovat säilyneet näitä kaikkia kansoja pidempään! Ne eivät voi myöskään kaatua kansojen lailla. Kukaan ei ole kuitenkaan huomannut näiden toistuvien tapahtumien ankaraa säännönmukaisuutta. Kukaan ei ole edes miettinyt tämän valtavan pahuuden todellisten syiden etsimistä.
Syiden etsimisen ja yhä toistuvan tuhon estämisen sijaan ihminen on antautunut hävitykselle sokeasti ja alistunut valittaen ja kaunaa kantaen siihen, ettei muka ”mitään voi muuttaa”.
Nyt se pätee lopulta koko ihmiskuntaan! Takanamme on jo suurta kurjuutta; vielä suurempaa on edessä. Syvä kärsimys kiertää niiden tiiviitä rivejä, jotka ovat jo nyt jossain määrin saaneet kurjuudesta osansa.
Ajatelkaa kaikkia niitä kansoja, jotka kaatuivat heti kun saavuttivat kukoistuksensa, järjen huippuhetken. Kukoistus kantoi kaikkialla samanlaista hedelmää! Moraalittomuutta, häpeämättömyyttä ja kaikenlaista ahneutta, joita seurasivat tuho ja romahdus.
Kuka tahansa näkee helposti, kuinka samankaltaisesti asiat ovat joka kerta menneet! Lisäksi kuka tahansa ajatteleva huomaa tapahtumaketjussa väkisinkin aivan tietynlaisen ankarien lakien luonteen ja johdonmukaisuuden.
Yksi kansa toisensa jälkeen on joutunut lopulta tunnustamaan, että sen suuruus, valta ja mahtavuus olivat vain näennäisiä. Kansojen terveys ei ollut kestävällä pohjalla, vaan väkivalta ja pakko kannattelivat niitä.
Älkää lannistuko, vaan avatkaa silmänne! Katsokaa ympärillenne, oppikaa menneestä, verratkaa sitä viesteihin, jotka ovat tulleet teille Jumalalta jo vuosituhansia sitten, ja löydätte varmasti kaiken pahan alun ja juuren, joka yksinään estää ihmiskuntaa nousemasta.
Vasta kun paha on saatu perusteellisesti juurituksi pois, tie yleiseen nousuun aukeaa. Ei aikaisemmin. Nousu on sitten laadultaan kestävä, sillä se voi kantaa elävää henkisyyttä, mikä ei siihen asti ollut ollut mahdollista. –
Ennen kuin paneudumme asiaan tarkemmin, haluan selostaa, mikä on henki, ainoa todella elävä asia ihmisessä. Henki ei ole oveluus eikä järki! Henki ei ole myöskään opittua tietoa. Ihmistä nimitetään erheellisesti ”henkeväksi”, kun hän on opiskellut, lukenut ja tarkkaillut ympäristöään paljon ja osaa keskustella asioista hyvin. Tai kun hän briljeeraa hyvillä ideoilla ja järjen nokkeluudella.
Henki on aivan muuta. Se on itsenäinen ominaislaatunsa ja tulee kaltaistensa maailmasta. Se maailma on erilainen kuin se, jolle maa ja sen myötä ruumis kuuluu. Henkinen maailma on ylempänä: se muodostaa luomakunnan ylimmän ja kevyimmän osan. Ominaislaatu antaa ihmisen henkiselle osalle tehtävän palata henkisyyteen heti, kun kaikki aineelliset kerrokset ovat irrottautuneet siitä. Tarve siihen herää tietyssä kypsymisen vaiheessa ja johdattaa hengen sitten ylös samankaltaisten joukkoon puoleensavetävän voiman avulla.*
Hengellä ei ole mitään tekemistä maallisen järjen kanssa. Henki liittyy samoihin asioihin kuin sydän. Henkevä tarkoittaa siis samaa kuin ”sydämellinen”, ei siis ”järkevä”.
Helpoiten ihminen huomaa eron, kun sanoo ”Olipa kerran!” Hyvin monelle etsivälle ero valkenee jo sillä. Jos etsivä ihminen tarkkailee valppaasti itseään, hän huomaa, mikä kaikki tähänastisessa maallisessa vaelluksessa on hyödyttänyt sielua ja mikä on helpottanut lopulta selviytymistä ja työtä maallisessa ympäristössä. Millä ei siis ole pelkästään maallista vaan myös tuonpuoleista arvoa, ja mikä palvelee yksin maallisia tarkoituksia mutta on tuonpuoleisessa arvotonta. Ensimmäisen ihminen voi ottaa mukaansa, jälkimmäisen hän taas jättää tänne, sillä sen paikka on täällä eikä siitä jatkossa ole hänelle hyötyä. Tänne jää kuitenkin vain työkaluja maallisiin tilanteisiin, apuvälineitä maanpäälliseen aikaan, ei mitään muuta.
Jos työkalua ei pidetä työkaluna vaan sille annetaan paljon korkeampi arvo, se ei tietenkään ole sillä korkeustasolla riittävä vaan on väärässä paikassa. Siitä seuraa luonnollisesti monenlaisia ongelmia, joista taas ajan myötä seuraa onnettomuuksia.
Näihin työkaluihin kuuluu ylinnä maallinen järki. Koska se on ihmis-aivojen tuote, se on aina oleva sillä tavalla rajallinen kuin kaiken ruumiillis-karkeatekoisen on oman koostumuksensa puolesta alistuttava olemaan. Lopputulos taas ei voi poiketa lähtökohdistaan. Se pysyy aina sidottuna syntyperänsä laatuun. Sama pätee asioihin, jotka syntyvät lopputuloksen ansiosta.
Järjellä voi siis olla luonnollisesti vain kapein, maallinen käsityskyky, joka on tiukasti paikkaan ja aikaan sidottu. Koska järki on peräisin sinänsä kuolleesta karkeatekoisuudesta, jolla ei ole omaa elämää, myöskään järjellä ei ole elinvoimaa. Tämä seikka vaikuttaa itsestään selvästi myös kaikessa järjen toiminnassa. Sen tähden järjelle on mahdotonta tuoda tuotoksiinsa myös jotakin elävää.
Tässä väistämättömän luonnollisessa ketjussa on avain synkkiin asioihin, jotka ovat tapahtuneet ihmisen tällä pienellä maapallolla oleskelun aikana.
Meidän on vihdoin opittava erottamaan hengen ja järjen välillä, ihmisen elävän ytimen ja hänen työkalunsa välillä! Jos työkalu asetetaan elävää ydintä korkeammalle, kuten tähän asti on tehty, seuraa sairautta, joka kantaa puhkeamisestaan asti kuoleman itua mukanaan. Elävä, korkein, arvokkain yhtä aikaa kuristetaan ja köytetään, erotetaan sen välttämättömästä toiminnasta, kunnes se vapautuu kohoamaan keskeneräisenä väistämättömässä romahduksessa kuolleen rakennelman raunioista.
Eipä sanotakaan tällä kertaa ”olipa kerran”, vaan kysytään ”millaista aiemmin oli?” Kuinka toisenlainen vaikutus onkaan. Suuren eron huomaa heti. Ensimmäinen lausahdus puhuu hengen kanssa yhteydessä olevalle intuitiolle. Kysymys taas on suunnattu järjelle. Mieleen nousee aivan toisenlaisia kuvia. Ne ovat lähtökohtaisesti rajoittuneita, kylmiä, vailla elämän lämpöä, koska järjellä ei ole muuta annettavaa.
Ihmiskunnan suurin synti on alusta asti ollut, että se on asettanut järjen, joka luo ainoastaan elotonta ja puutteellista, korkealle jalustalle ja suorastaan tanssinut sen ympärillä palvoen. Järjelle annettiin paikka, joka olisi kuulunut vain hengelle.
Tämä teko on kaikin tavoin vastoin Luojan määräyksiä ja siten vastoin luontoa, sillä määräykset on ankkuroitu luonnon tapahtumiin. Siksi mikään ei voi myöskään johtaa todelliseen tavoitteeseen, vaan sen on epäonnistuttava, kun sadonkorjuun aika koittaa. Muu ei ole mahdollista, vaan niin käy luonnollisesti ja odotusten mukaisesti.
Vain puhtaassa tekniikassa asia on toisin, kaikilla teollisuudenaloilla. Se on päässyt järjen ansiosta hyvin korkealle tasolle ja on tulevaisuudessa pääsevä vielä paljon pidemmälle! Seikka käy tosin vain todisteeksi selvitysteni todenmukaisuudesta. Tekniikka on ja pysyy kaikella tavalla aina yksinomaan maallisena, kuolleena. Koska järki kuuluu samalla tavalla kaikkeen maalliseen, se pystyy puhkeamaan tekniikassa loisteliaaseen kukkaan ja saamaan aikaan paljonkin. Silloin se on oikealla paikalla, varsinaisessa tehtävässään!
Mutta siellä, missä on otettava huomioon myös ”elävä”, siis puhtaan inhimillinen, järki ei laatunsa puolesta riitä, vaan epäonnistuu väistämättä heti, kun henki ei johdata sitä! Nimittäin vain henki on elämä. Tietyssä asiassa voi menestyä vain vastaavan samankaltaisen toiminnan ansiosta. Siksi maallinen järki ei voi koskaan toimia henkisesti! Sen tähden ihmiskunta teki vakavan rikoksen asettaessaan järjen elämän yläpuolelle.
Toisin kuin luova, siis aivan luonnollinen määräys käskee, ihminen käänsi tehtävänsä kokonaan päinvastaiseksi, niin sanotusti päälaelleen. Ihminen varasi toiselle ja pelkästään maalliselle pallille kuuluvalle järjelle ylimmän pallin, vaikka se on elävän hengen paikka. Näin ollen on aivan luonnollista, että hänen on nyt pakko pyrkiä vaivalloisesti alhaalta ylös samalla kun jalustalle nostettu järki peittää rajoittuneella käsityskyvyllään kaikki näkymät sen sijaan että se voisi katsoa hengen läpi ylhäältä alas.
Jos ihminen tahtoo herätä, hänen on pakko ensin ”vaihtaa valot toisin päin”. Hänen täytyy alentaa järki sille luonnostaan kuuluvalle paikalle ja nostaa henki takaisin ylimmälle paikalle. Tämä välttämätön uudelleenjärjestely ei ole nykyihmiselle enää ihan helppoa. –
Kun ihmiset taannoin vaihtoivat järjestystä ja hyökkäsivät siten suoraan Luojan tahtoa eli luonnonlakeja vastaan, se oli se varsinainen ”syntiin-lankeemus”, jonka seuraukset eivät enää kauhistuttavammat voisi olla. Syntiinlankeemus laajeni sitten ”perisynniksi”, koska järjen kohottamisesta yksinvaltiaaksi seurasi luonnollisesti, että yksipuolinen hoito ja käyttö kehitti aivoja hyvin yksipuolisesti. Sen vuoksi vain järjen työstä vastaava osa kasvoi, ja toinen osa joutui surkastumaan. Niinpä tämä heitteillejätön vuoksi surkastunut osa voi toimia enää epäluotettavina uniaivoina. Kaiken lisäksi ne toimivat niin sanottujen päiväaivojen voimakkaan vaikutuksen alaisina, ja päiväaivoja taas hallitsee järki.
Se aivojen osa, jonka täytyisi rakentaa silta henkeen tai paremminkin silta hengestä kaikkeen maalliseen, on siis lamautettu. Yhteys on katkaistu tai ainakin tehty hyvin löyhäksi, joten ihminen on estänyt itseltään kaiken hengen käytön ja saman tien myös mahdollisuuden tehdä järjestään ”sielullisen”, henkisen ja elävän.
Molempien aivonosien olisi pitänyt saada kehittyä tasa-arvoisesti, yhtenäiseksi, harmoniseksi toimijaksi, kuten kaiken muunkin ruumiissa. Johtajana henki, toteuttajana täällä maan päällä järki. On siis itsestään selvää, ettei ruumiin toiminta tai edes ruumis itse voi koskaan olla sellainen kuin sen kuuluisi. Tapahtunut vaikuttaa tietysti aivan kaikkeen! Tässähän puuttuu kaiken maallisen perimmäinen perusta!
On helppo ymmärtää, että estämiseen liittyi myös etääntyminen ja vieraantuminen jumalallisesta. Eihän siihen enää ollut yhteyttä.
Sillä puolestaan oli se haittapuoli, että jo vuosisatojen ajan jokainen lapsi on jo syntyessään perinyt yhä suuremmaksi kehittyneet järkiaivot. Jokainen lapsi on lähtökohtaisesti järjen vallan alla heti, kun aivojen toiminta pääsee täyteen vauhtiin. Aivojen osien välinen kuilu on revennyt niin suureksi ja toimintaedellytykset niin epätasa-arvoisiksi, että ihmisten enemmistön kohdalla parannusta on ilman suurta katastrofia turha tavoitella.
Nykyinen järki-ihminen ei ole enää normaali ihminen, vaan hänen aivojensa täyteen ihmisyyteen kuuluva pääosa on vuosituhantisen surkastumisen vuoksi täysin kehittymätön. Jokaisella järki-ihmisellä on poikkeuksetta vain kitukasvuiset normaaliaivot! Kitukasvuaivot ovat siis hallinneet maailmaa jo vuosituhansia, pitäneet normaali-ihmistä vihollisenaan ja pyrkineet nujertamaan hänet. Omassa surkastuneisuudessaan aivot kuvittelevat saavansa paljonkin aikaan, mutta ne eivät tiedä, että normaali-ihminen pystyy saavuttamaan kymmenkertaisesti enemmän ja saamaan aikaan asioita, jotka ovat kestäviä ja täydellisempiä kuin nykyiset yritelmät! Vakavissaan etsivän on todella mahdollista tulla niin kyvykkääksi!
Järki-ihminen taas ei niin vain enää pysty käsittämään, mitä surkastuneen aivonosan tehtäviin kuuluu! Hän ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään sitä, vaikka haluaisikin. Koska hän on vapaaehtoisesti rajoittunut, hän nauraa kaikelle, mikä on hänelle saavuttamatonta ja jää todellisuudessa hänen jälkeenjääneiden, epänormaalien aivojensa vuoksi hänelle ikuisesti käsittämättömäksi.
Juuri siinä piilee tämän luonnottoman harha-askeleen langettaman kirouksen kammottavin puoli. Normaaliin ihmisen toimintaan olennaisesti kuuluva molempien ihmisaivonosien harmoninen yhteistyö on nykypäivän järki-ihmiselle, tuolle materialistille, lopullisesti mahdotonta. –
Materialismi ei ole hyve vaan todiste surkastuneista aivoista.
Tähän asti maan päällä ovat siis hallinneet luonnottomat aivot. Niiden toiminnasta seuraa lopulta itsestään selvästi myös kaiken väistämätön romahtaminen, sillä kaikki se, mitä aivoilla on annettavanaan, kantaa muassaan lähtökohtaisesti surkastumisensa vuoksi riitasointuja ja sairautta.
Sitä ei käy enää muuttaminen, vaan luonnostaan lähestyvän romahduksen on annettava kehkeytyä rauhassa. Silloin kuitenkin koittaa hengen ylösnousemuksen päivä ja uusi elämä! Silloin vuosituhansia hallinneen järjen orjan taru päättyy ikuisiksi ajoiksi! Hän ei nouse enää koskaan, sillä todisteet ja omat kokemukset saavat hänet kumartamaan sairaana ja henkisesti köyhänä vihdoin suosiolla sitä, mitä ei aiemmin pystynyt ymmärtämään. Hän ei enää koskaan saa mahdollisuutta nousta henkeä vastaan, ei pilkan keinoin eikä oikeamielisyydeksi naamioidulla väkivallalla siten kuin Jumalan Poika sai sen kokea ja joutui sitä vastaan taistelemaan.
Niihin aikoihin olisi vielä ollut aikaa estää moni onnettomuus. Nyt ei enää ole, sillä tällä välin on tullut mahdottomaksi käyttää aivojen osien välistä löyhentynyttä yhteyttä.
Tässä luennossa esiteltyjä selityksiä pilkkaavia järki-ihmisiä riittää. Heillä ei kuitenkaan ole tyhjien iskusanojen lisäksi yhtä ainoaa todella asiallista vastatodistetta. Yksikään tosissaan etsivä ja ajatteleva ei voi kuitenkaan muuta kuin tulkita näiden ihmisten sokeat pyrkimykset todisteeksi tässä selostamastani asiasta. Ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty, vaikka yrittävätkin. Ajatelkaamme heitä siis tästä lähin sairaina, jotka pian tarvitsevat apua, ja… odotelkaamme rauhassa.
Välttämättömän edistyksen saavuttaminen ei vaadi taistelua eikä väkivaltaa, sillä loppu koittaa itsestään. Tässäkin asiassa kaikkia vastavaikutusten väistämättömiä lakeja seuraavat luonnolliset tapahtumat etenevät pitelemättä ja täsmällisesti.
Monien ennustusten mukaan silloin pitäisi nousta ”uusi sukupolvi”. Se ei kuitenkaan koostu pelkästään vastasyntyneistä. Nythän Kaliforniassa ja Australiassa on jo todistettu syntyneen vauvoja, joilla on ”uusi aisti”, mutta uusi sukupolvi muodostuu valtaosin jo nyt elävistä ihmisistä, joista tulee lukuisten tapahtumien seurauksena ”näkeviä”. Silloin heillä on sama ”aisti” kuin näillä vastasyntyneilläkin, sillä se aisti ei ole sen kummempaa kuin kyky seisoa hengeltään vapaana ja rajoittamattomana tässä maailmassa, joka sitten ei enää anna järjen rajoittaa ja alistaa itseään. Perisynti pyyhitään siten pois!
Tällä kaikella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tähän asti ”okkultistisiksi kyvyiksi” nimitettyjen ominaisuuksien kanssa. Ihminen on edellä kuvatussa vaiheessa lopulta sillä tavalla normaali kuin hänen kuuluu! ”Näkeväksi tuleminen” ei liity mitenkään ”selvänäkemiseen”, vaan se tarkoittaa ymmärtämistä, ”asioiden näkemistä niin kuin ne ovat”.
Silloin ihmiset pystyvät katsomaan eli arvioimaan kaikkea puolueettomasti. He näkevät järki-ihmisen sellaisena kuin hän todella on, hänelle ja myös ympäristölle vaarallisine rajoituksineen. Ihmisen rajoittuneisuus aiheuttaa yhtä aikaa röyhkeää vallanhimoa ja hiuksien halkomista, joka oikeastaan sisältyy vallanhimoon.
Ihmiset saavat myös huomata, kuinka koko ihmiskunta on kärsinyt taakasta vuosituhansia tiukan johdonmukaisesti milloin missäkin muodossa, ja kuinka tämä syöpä on hyökännyt arkkivihollisen lailla aina juuri vapaan ihmishengen kehitystä vastaan, siis ihmisen olevaisuuden päätarkoitusta vastaan! Ihmisiltä ei jää huomaamatta mikään, ei edes katkera tietoisuus siitä, että kurjuus, kaikki kärsimykset ja jokainen romahdus olivat tämän pahan syytä, ja ettei parannus koskaan ole voinut koittaa, koska asioita on ollut käsityskyvyn rajoittuneisuuden vuoksi mahdoton nähdä oikein.
Sen heräämisen myötä loppuu kuitenkin järki-ihmisen kaikki vaikutuskyky ja valta. Iäksi, sillä silloin ihmiskunnalle koittaa uusi, parempi aikakausi, eikä siinä mikään vanha pysy mukana.
Jopa satojen tuhansien toive täyttyy, kun henki voittaa väistämättä epäonnistuvan järjen. Monet siihen asti harhaan johdetuista väkijoukoista saavat ymmärtää, että ovat käsittäneet ”järjen” aivan väärin. Useimmat olivat pitäneet sitä toisten vanavedessä yksinkertaisesti jumalankuvana sen enempää miettimättä. Lisäksi jumalankuvan seuraajat osasivat aina esittää olevansa erehtymättömiä, rajoittumattomia laeilla ja väkivallalla hallitsijoita. Monet eivät siksi näe lainkaan vaivaa huomatakseen, kuinka onttoja ja puutteellisia sellaisen esityksen taakse piiloutuvat ovat.
On heitäkin, jotka ovat taistelleet jo vuosikymmeniä tätä vihollista vastaan sitkeästi ja vakaumuksellisesti, niin salaa kuin osittain avoimestikin, valmiina myös kovimpiin kärsimyksiin. He taistelevat kuitenkin tuntematta itse vihollista! Se hankaloittaa luonnollisesti onnistumista ja tekee sen alun perinkin mahdottomaksi. Taistelijoiden miekka ei ole ollut hyvässä terässä, koska he ovat lyöneet sitä jatkuvasti loville toisarvoisissa asioissa. Toisarvoisten asioiden kanssa taistellessaan he ovat osuneet välillä harhaan ja tyhjään, tuhlanneet omia voimiaan ja aiheuttaneet vain keskinäisiä ristiriitoja.
Ihmiskunnalla on todellisuudessa ollut kaiken aikaa vain yksi vihollinen: tähän asti valloillaan ollut järjen herruus! Se on se suuri syntiinlankeemus, ihmisen raskain synti, kaiken pahan alku ja juuri. Siitä tuli perisynti, ja se on myös antikristus, jonka on kerrottu nostavan päänsä. Selvemmin sanottuna järjen herruus on antikristuksen työkalu, jolla hän on saanut ihmiset armoilleen. Hän, Jumalan vihollinen, itse antikristus… Lucifer!*
Olemme keskellä hänen aikakauttaan! Hän asuu nykyään jokaisessa ihmisessä, valmiina tuhoamaan ihmisen, sillä hänen toimintansa välitön ja luonnollinen seuraus on Jumalasta pois kääntyminen. Hän leikkaa hengen irti heti kun pääsee valtaan.
Siksi ihmisen tulee olla aina valpas. –
Ihmisen ei siis tule sen tähden esimerkiksi vähentää järkeään, vaan käyttää sitä työkaluna kuten on tarkoitus. Siitä ei saa tehdä päättävää tahtoa. Ei isäntää, vaan renki!
Tulevan sukupolven ihminen pystyy katsomaan nykyaikaa sitten enää inhoten, kammoten ja häveten, suunnilleen samalla tavalla kuin miltä meistä tuntuu astuessamme vanhaan kidutuskammioon. Sielläkin voi havaita kylmän järkiyhteiskunnan mädät hedelmät. Onhan toki kiistämätöntä, että jos ihmisellä olisi ollut vähääkään sydäntä ja sen myötä hengen toimintaa, hän ei olisi koskaan moisia karmeuksia keksinyt! Kokonaisuuden kannalta nykytilanne on aivan sama, vain hieman peitellympi. Kansanjoukkojen kärsimykset ovat samanlaisia mätiä hedelmiä kuin silloiset yksittäiset kidutukset.
Jos ihminen kuitenkin katsoo menneisyyteen, hänen päänpuistelulleen ei enää loppua tule. Hän kysyy, kuinka on ollut mahdollista sietää erheitä hiljaa vuosituhansien ajan. Vastaus on itsestään selvä ja yksinkertainen: väkivallalla. Mihin katsookin, sen näkee kaikkialla. Jos jätetään muinaishistoria sivuun, ei tarvitse kuin astua jo mainittuihin kidutuskammioihin, joita nykyäänkin näkee kaikkialla. Ei niiden käytöstä ole vielä kulunut kovin pitkä aika.
Meitä karmii, kun katsomme niitä vanhoja työkaluja. Miten paljon kylmää julmuutta niihin liittyykään, millaista raakalaismaisuutta! Harva nykyihminen väittää, ettei silloinen touhu olisi ollut mitä suurimmassa määrin väärin. Väärin tehneitä kohtaan tehtiin siis vielä pahemmin väärin, mutta holveihin heitettiin vapaudesta ja perheensä parista myös monia täysin syyttömiä. Millaiset valitukset ja tuskanhuudot kaikuivatkaan niiden suista, jotka olivat joutuneet täysin puolustuskyvyttöminä piinaajien kynsiin. Ihmisten piti kestää asioita, joita ei enää voi ajatella kuin kauhistuneena ja torjuvasti.
Sitä miettii väkisinkin, kykenikö ihmisluonto todella tekemään kaiken sen, mitä niille avuttomille tapahtui – vieläpä oikeuden viittaan pukeutuneena. Sitä paitsi se oikeus oli joka tapauksessa otettu väkivalloin. Epäillyiltä otettiin tunnustus väkivalloin ja kiduttamalla, jotta heidät saattoi sitten kaikessa rauhassa murhata. Vaikka tunnustukset annettiin pakon edessä ja mielettömien ruumiillisten tuskien välttämiseksi, ne kelpasivat kuitenkin tuomareille lain kirjaimen täyttämiseen. Kuvittelivatko nämä rajoittuneet ihmiset todella, että pystyisivät näin peseytymään jumalallisen tahdon edessä puhtaiksi ja välttyisivät väistämättä toimivien luonnonlakien vastavaikutuksilta?
Joko nämä ihmiset olivat itse kylmäverisimpien rikollisten alinta kastia, joka oli vain ryhtynyt tuomitsemaan muita, tai sitten tässä näkyy selvästi ihmisjärjen sairaalloinen rajoittuneisuus. Välimuotoa ei voi olla.
Jumalallisten luomakunnan lakien mukaan kenenkään tuomarin tai korkeassa asemassa olevan, olipa hänen maallinen asemansa ja tehtävänsä mikä hyvänsä, ei pitäisi toimissaan koskaan piiloutua virkansa taa, vaan hänen on kannettava vastuunsa virassaan tekemistään teoista itse henkilökohtaisesti ja piilottelematta kuten muidenkin ihmisten. Ei vain henkisesti, vaan myös maallisesti. Silloin jokainen suhtautuu asiaansa paljon vakavammin ja huolellisemmin, eikä varmastikaan enää tapahdu yhtä helposti niin sanottuja ”erehdyksiä”, joiden seurauksia ei enää voi hyvittää, puhumattakaan ”erehdysten” uhreiksi joutuneiden ja heidän läheistensä ruumiillisista ja henkisistä kärsimyksistä.
Katsotaanpa kuitenkin tarkemmin aiheeseen kuuluvaa kappaletta niin sanottujen ”noitien” saamista oikeuskäsittelyistä.
Jos on joskus päässyt näitä käsittelyjä koskeviin pöytäkirjoihin käsiksi, sisimmässä leimahtaa häpeän lisäksi toivo, ettei koskaan olisi tällaiseen ihmiskuntaan kuulunutkaan. Jos ihmisellä oli ammoin tietoa parantavista yrteistä joko oman kokemuksen tai perimätiedon kautta, ja jos hän auttoi taidoillaan anovia, kärsiviä ihmisiä, hän ei voinut välttyä kidutukselta. Siitä hänet vapahti vain tulen suoma kuolema, jollei ruumis ollut antanut periksi hirveyksien edessä jo aiemmin.
Kohtelun syyksi kelpasi jopa ulkoinen kauneus ja erityisesti muiden tahtoon taipumaton siveellisyys.
Entä sitten inkvisition hirveydet! Niistä ”ammoisista ajoista” meitä erottaa vain suhteellisen lyhyt aika!
Kansa ymmärsi inkvisition epäoikeudenmukaisuuden jo silloin yhtä hyvin kuin me nykyään. Kansa ei nimittäin ollut ”järjen” vuoksi vielä silloin niin rajoittunut. Silloin tällöin intuitio, siis henki, pääsi vielä valtaan.
Tokihan ihminen ymmärtää nykyään sen kaiken täydellisen rajoittuneisuuden? Vastuuttoman typeryyden?
Asioista puhutaan ylemmyydentuntoisesti ja olkia kohautellen, mutta tosiasiassa mikään ei ole muuttunut. Ahdasmielinen ennakkoluulo kaikkea ymmärtämättä jäävää kohtaan on edelleen yhtä lailla olemassa! Kidutuksen tilalla vain on nykyään julkinen pilkka aina, kun ahdasmielisyys estää ymmärtämästä jotakin.
Lyököön jokainen kerrankin rintaansa ja miettiköön asiaa itseään säästelemättä. Järjen soturit – siis eivät normaalit ihmiset – pitävät jokaista ihmistä, jolla on toisilta suljettua tietoa, lähtökohtaisesti huijarina monesti tuomarinkin edessä. Ihminen on ehkä nähnyt hienojakoisilla silmillään hienojakoiseen maailmaan, mikä on täysin luonnollista, eikä sitä enää tulevaisuudessa epäillä eikä varsinkaan torjuta raa’asti.
Voi sitä, joka ei itse ymmärrä näkemästään ja kuulemastaan mitään, vaan alkaa täysin harmittomasti puhua siitä. Hänen on pelättävä kuten ensimmäiset kristityt saivat pelätä Neroa ja tämän verenhimoisia avustajia.
Jos ihmisellä on suorastaan aivan muita kykyjä, joita uskossaan vakaa järki-ihminen ei voi koskaan käsittää, silloin häntä vasta ajetaankin takaa. Jos hän ei ole kaikille mieliksi, hänestä levitetään juoruja ja hänet suljetaan ulkopuolelle säälimättömästi; hänet tehdään mahdollisuuksien mukaan ”harmittomaksi”, kuten se niin sievästi ilmaistaan. Se ei kolkuta kenenkään omaatuntoa. Sellainen ihminen on nykyäänkin vapaata riistaa kenelle tahansa mieleltään joskus hyvinkin saastaiselle ihmiselle. Mitä rajoittuneempi ihminen on, sitä viisaammaksi hän itsensä kuvittelee ja sitä suurempi on taipumus ylentää itsensä.
Ihminen ei ole oppinut mitään menneitten aikojen kidutuksista, roviopoltoista ja naurettavista oikeusmenettelyistä! Saahan vielä nykyäänkin kaikkea poikkeuksellista ja oman ymmärryksen yli menevää herjata ja loukata vapaasti. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.
Oikeuslaitostakin huonommin asia oli inkvisition aikaan, sillä inkvisitio oli lähtöisin kirkosta. Siellä kidutettujen tuskanhuudot peittyivät hartaiden rukousten alle. Se oli luomakunnan jumalallisen tahdon pilkkaa! Senaikaiset kirkon edustajat todistivat, ettei heillä ollut aavistustakaan Kristuksen todellisesta opetuksesta, jumaluudesta tai Jumalan luovasta tahdosta. Tahdon lait vaikuttavat luomakunnassa jatkuvasti, kuten ne ovat tehneet alusta asti ja tekevät maailman loppuun saakka.
Jumala liitti ihmishengen ominaisuuksiin vapaan tahdon tehdä päätöksiä. Vain niin ihminen voi kypsyä kuten hänen pitää, hioutua ja kehittyä täyteen mittaansa. Se on ihmisen ainoa mahdollisuus. Vapaan tahdon sitominen on estämistä, ellei suorastaan väkivaltaista pakottamista taaksepäin.
Kristilliset kirkot, kuten muutkin uskonnot, kuitenkin taistelivat aikoinaan jumalallista järjestystä vastaan ja kävivät sen kimppuun kauhistuttavalla tavalla. Kirkot halusivat pakottaa ihmiset piinalla ja lopulta kuolemalla valitsemaan tiensä ja kulkemaan sitä eli tunnustamaan uskoa, joka oli vastoin heidän vakaumustaan, siis vastoin heidän tahtoaan. Sillä kirkot rikkoivat jumalallista käskyä vastaan. Eikä siinä kaikki, vaan kirkot myös estivät ihmisten henkiä pääsemästä matkallaan eteenpäin ja viskasivat henget kehityksessä vuosisatoja taaksepäin.
Jos kirkoissa olisi pilkahtanut aavistuskin intuitiota, siis henkeä, hengille ei olisi koskaan saanut eikä voinut käydä niin! Kaikki epäinhimillinen oli kylmän järjen tekoa.
Moni paavi on todistetusti tarttunut myrkkyyn ja tikariin toteuttaakseen puhtaasti maalliset toiveensa ja tavoitteensa. Se on ollut mahdollista ainoastaan järjen ollessa vallalla. Järki on alistanut kaiken voittokulkunsa alle eikä ole pysähtynyt mihinkään. –
Ja kaiken yläpuolella väistämättömässä maailmanjärjestyksessään lepäsi ja lepää toiminnassaan taipumaton Luojan tahto. Tuonpuoleiseen astuessaan jokainen ihminen riisutaan maallisesta vallastaan ja sen antamasta suojasta. Hänen nimensä, asemansa ja kaikki muu jää taakse. Vain ihmissieluparka astuu rajan yli niittääkseen ja maistaakseen sitä, mitä kylvi. Ainoatakaan poikkeusta ei ole! Sielun tie kulkee jumalallisen oikeudenmukaisuuden ehdottoman vastavaikutuksen hammasrattaiden läpi. Sillä tiellä ei ole kirkkoa eikä valtiota, vaan yksittäisiä ihmissieluja, ja niiden on vastattava henkilökohtaisesti jokaisesta tekemästään virheestä!
Joka toimii Jumalan tahdon vastaisesti eli tekee syntiä luomakunnassa, jää rikoksensa seurausten armoille. Yhdentekevää, kuka hän on ja minkä syyn varjolla teko tehtiin. Olipa hän sitten yksittäinen ihminen, piiloutuupa hän kirkon tai oikeuslaitoksen taakse… rikos ruumista tai sielua vastaan pysyy rikoksena vastakin! Sitä ei muuta mikään, ei myöskään illuusio oikeuden tapahtumisesta, joka ei suinkaan aina ole sama asia kuin itse oikeus. Onhan selvää, että lait ovat järki-ihmisten tekemiä ja siksi väkisinkin maallisesti rajoittuneita.
Katsotaanpa muutamien Keski- ja Etelä-Amerikan valtioiden oikeuslaitosta. Ihminen, joka vielä tänään johtaa maata ja nauttii kunnioitusta, voi jo huomenna päätyä rikollisena selliin tai teloitettavaksi, jos vastustajan onnistuu kaapata valta väkivalloin. Jos vastustaja epäonnistuu, hänestä tehdään hallitsijan sijaan rikollinen ja vainon uhri. Kaikki viranomaistahot palvelevat yhtä alttiisti kumpaa hallitsijaa hyvänsä. Maailmaa kiertävän matkailijan täytyy usein jopa vaihtaa omaatuntoa kuin vaatteita siirtyessään maasta toiseen, jotta hän olisi tervetullut. Mikä toisessa maassa on rikos, on toisessa usein sallittua ja ehkä jopa tervetullutta.
Sellainen on tietysti mahdollista vain maallisen järjen tuloksena. Ei koskaan siellä, missä järki tyytyy omaan luonnolliseen asemaansa elävän hengen työkaluna, sillä siltä, joka kuuntelee henkeään, eivät koskaan jää Jumalan lait huomaamatta. Missä lait otetaan kaiken perustaksi, siellä ei ole vajavaisuuksia eikä aukkoja, vaan ainoastaan onnea ja rauhaa tuovaa yhtenäisyyttä. Hengen ilmenemismuodot ovat perusluonteeltaan kaikkialla aina samanlaisia. Ne eivät koskaan ole toisilleen vastakkaisia.
Myös oikeustiede, lääketiede ja valtiotiede voivat jäädä enintään vajavaiseksi näpertelyksi, jos perustan muodostaa ainoastaan järki, mutta henkisyys puuttuu. Muu ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Tässä on lähtökohtana tietysti aina ”hengen” todellinen käsite. –
Tieto on tuote, mutta henki on elämä, jonka arvo ja voima voidaan mitata vain sen perusteella, millainen yhteys sillä on henkiseen alkulähteeseensä. Mitä tiiviimpi yhteys on, sitä arvokkaampi ja vaikutusvaltaisempi on lähteestä kummunnut osa. Mutta mitä löyhempi yhteys on, sitä etäisempi, vieraampi, yksinäisempi ja heikompi täytyy myös olla lähteestä lähteneen osan, siis kyseessä olevan ihmisen.
Nämä kaikki ovat niin yksinkertaisia itsestäänselvyyksiä, ettei voi käsittää, kuinka erehtyväiset järki-ihmiset kerta toisensa jälkeen kävelevät niiden ohi sokeina. Nimittäin puun runko, kukat ja hedelmät saavat vain sitä, mitä juurilla on annettavanaan! Tässäkin näkyy toivoton käsityskyvyn omaehtoinen rajoittaminen. Ihmiset ovat nähneet vaivaa rakentaakseen itselleen suojamuurin eivätkä pysty enää katsomaan sen yli, saati sitten läpi.
Kun heitä katsoo henkisesti elävän silmin, he näyttävät omahyväisen ylemmyydentuntoisilta, pilkallisesti hymyileviltä. He ylenkatsovat muita ja suhtautuvat alentuvasti orjuudelta paremmin välttyneitä kohtaan. Heidät näkee väkisinkin joskus raukkoina, sairaina narreina, jotka on säälistä huolimatta jätettävä elämään kuvitelmiinsa, sillä heidän käsityskykynsä on niin rajallinen, että he sivuuttavat jopa vastakkaiset todisteet ilman muistikuvaa. Kaikki yritykset parantaa asiaa ovat yhtä hedelmättömiä kuin jos pyrkisi tervehdyttämään sairaan ruumiin vain kietomalla sen ympärille uuden ja loisteliaan takin.
Materialismi on jo nyt ohittanut huippuhetkensä ja romahtaa pian. Samalla se vie paljon hyvää mennessään. Ideologian kannattajat ovat jo osaamisensa äärirajoilla. He menevät pian touhuissaan ja itsessään sekaisin eivätkä huomaa eteensä auenneita syvyyksien syövereitä. Heistä tulee kuin lauma vailla paimenta. Kukaan ei luota toiseen, jokainen kulkee omaa tietään ja kuitenkin ylentää itsensä toisten yläpuolelle. Miettimättä, vain vanhoja tapoja noudattaen.
He syöksyvät lopulta sokeasti syvyyksien syövereihin kaikkine päällepäin näkyvine onttouden merkkeineen. He pitävät omien aivojensa tuotoksia henkenä, mutta kuinka kuollut aine voisi synnyttää elävän hengen? He ylpeilevät monissa asioissa tarkalla ajattelullaan, mutta tärkeimmissä asioissa he tyytyvät sumeilematta sangen vastuuttomaan, puutteelliseen ajatteluun.
Jokainen uusi askel, jokainen parannuksen yritys joutuu aina kantamaan järjen pystyyn kuollutta työtä ja sitä myöten väistämättömän tuhon siementä.
Sanomani ei ole profetiaa, ei vastuutonta ennustusta, vaan kaiken eläväksi tekevän luomakunnan tahdon väistämätöntä seurausta. Sen tahdon laeista minä luennoissani kerron. Joka seuraa hengessään minun mukanani selvästi osoitettuja teitä, on myös tunnistava ja näkevä välttämättömän lopun edeltä. Kaikki sen merkit ovat jo nähtävissä.
Ihminen valittaa ja räyhää, katsoo inhoten, kuinka materialismi alkaa ilmetä tavoilla, joita ei tohdi todeksi uskoakaan. Ihminen anoo ja rukoilee vapautusta piinasta, parannusta ja tervehtymistä rajattomasta romahduksesta. Uskomattomien tapahtumien hyökyaallossa jotkut harvat saivat jotakin sielussaan värähtämään eivätkä tukehtuneet henkisesti yleisessä romahduksessa, jota petollisen ylpeästi edistykseksi kutsutaan. Ne harvat tuntevat itsensä poispotkituiksi, hylätyiksi. Sellaisina sieluttomat nykyajan kiipijät heitä myös pitävät ja sellaisiksi heitä pilkkaavat.
Laakeriseppele jokaiselle, jolla oli rohkeutta olla liittymättä joukkoon! Joka ei astunut jyrkästi alas viettävään rinteeseen!
Jos pitää itseään sen perusteella onnettomana, on unissakävelijä! Silmät auki! Ettekö näe, että kaikki se, mikä teitä painaa, on enää vain näennäisesti hallitsevan materialismin lopun alkua? Koko rakennelma on jo romahtamaisillaan ilman siitä kärsineiden ja yhä kärsivien apuakin. Järki-ihmisten on nyt niitettävä, mitä he ovat vuosituhansien aikana kylväneet, kasvattaneet ja ihailleet.
Ihmisen mittapuulla aika on pitkä, mutta Jumalan luomakunnan itsekseen jauhavassa myllyssä se on lyhyt tuokio. Mihin katsottekin, epäonnistuminen on kaikkialla. Se vetäytyy luodeveden lailla uhkaavaksi rintamaksi, joka pian hyökyy yli ja peittää kannattajansa alleen. Vastavaikutuksen järkähtämätön laki näyttää seurauksissa kammottavan voimansa, sillä vuosituhansien kertyneistä kokemuksista huolimatta ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan, vaan päinvastoin samaa vanhaa väärää polkua on tallattu entistä leveämmäksi.
Te epätoivoiset, hetki on koittanut! Olette joutuneet monesti painamaan päänne, kun epäoikeudenmukaisuus ja typeryys ovat aiheuttaneet teille syvää tuskaa, mutta nostakaa se nyt! Katselkaa nyt rohkeasti vastustajaa, joka on halunnut perin kovasti nujertaa teidät!
Vastustajan tähän asti käyttämä pröystäilevä vaate on jo pahasti riekaleina. Rei’istä näkee vihdoin olennon todellisessa muodossaan. Epävarmana ja ymmällään, muttei yhtään vähempää ylimielisenä, sieltä katsoo ihmisaivojen väsähtänyt tuote, järki, joka nostatti itsensä hengen asemaan!
Ottakaa vain rohkeasti side silmiltänne ja katsokaa tarkemmin ympärillenne. Muutoin hyviä sanomalehtiäkin tutkailemalla panee merkille kaikenlaista. Huomaa, kuinka vanhasta loistosta yritetään pitää kynsin hampain kiinni. Yhä selvemmin näkyvää ymmärtämättömyyttä yritetään peittää ylimielisyydellä ja usein hyvin kömpelöillä vitseillä. Usein ihminen haluaa mauttomilla huomautuksilla tuomita jonkin, josta hän ei tosiasiassa selvästikään käsitä yhtikäs mitään.
Jopa hyvin kyvykkäät ihmiset pakenevat nykyään avuttomina haureuden tielle vain, jotta heidän ei tarvitsisi myöntää, miten monet asiat ylittävät heidän käsityskykynsä. Siihen asti he ovat halunneet luottaa ainoastaan omaan käsityskykyynsä. He eivät näe käytöksensä naurettavuutta eivätkä sitä, että vain pahentavat heikkouksiaan. Hämmentyneinä ja sokaistuina he seisovat pian totuuden edessä ja katselevat suruissaan väärin mennyttä elämäänsä. He tunnustavat vihdoin noloina, että ovat olleet typeriä juuri siellä, missä ovat luulleet olevansa viisaita.
Kuinka pitkälle on jo nykypäivänä tultu? Voimalla jylläävä on voittaja! Tutkija on taistellut vuosikymmeniä ja keksinyt seerumin, joka suojaa vuosittain satojatuhansia aikuisia ja lapsia tappavilta sairauksilta. Onko häntä koskaan juhlittu yhtä paljon kuin nyrkkeilijää, joka nujertaa lähimmäisensä puhtaan maallisesti ja karkean brutaalisti? Onko nyrkkeilystä ollut ainoallekaan ihmissielulle mitään hyötyä? Maallista kaikki tyynni! Se tarkoittaa tässä luomakunnan kokonaisuudessa alhaista! Kyse on aivan samasta kuin järjen nostamisessa kultaiseksi vasikaksi. Se on maahan sidotun, savisen epäjumalankuvan voitto tästä rajoittuneesta ihmiskunnasta!
Eikä kukaan näe syöksyä alas kammottaviin syvyyksiin!
Jos sen joku aavistaakin, hän piiloutuu ensi hätään vaikenemisen taakse nolon tietoisena siitä, että häntä pilkataan, jos hän avaa suunsa. Aluillaan on hillitön myllerrys, jossa kuitenkin piilee kyvyttömyyden ymmärtämisen siemen. Kun ihmisillä herää aavistuskin oman kyvyttömyyden ymmärryksestä, kaikki nousevat vastahankaan jo silkasta uhmasta ja kateudesta – eivätkä vähiten siksi, että ovat peloissaan ja kauhuissaan tulevasta. Ihminen ei mistään hinnasta tahdo ajatella tämän suuren erheen päättymistä! Menneitten vuosituhansien rakennelmista pidetään ylpeinä kynsin hampain kiinni, vaikka touhu muistuttaa Baabelin tornin rakentamista ja tulee päättymään samalla tavalla!
Tähän asti taipumattomana pysynyt materialismi kantaa muassaan kuolonaavistusta, ja aavistus tulee kuukausi kuukaudelta selvemmäksi.
Ympäri maapalloa kuitenkin lukemattomissa ihmissieluissa liikahtaa! Totuuden kiiltoa himmentää enää ohut kerros vanhoja, vääriä katsomuksia, jotka puhdistuksen ensimmäinen henkäys pyyhkäisee pois, ja ydin pääsee esiin. Sen loiste yhdistyy lukemattomiin muihin levittääkseen valokeilansa, joka nousee kevyen ilon valtakuntaan Luojan jalkojen juureen kuin kiitostuli.
Siitä alkaa kaivatun tuhatvuotisen valtakunnan aika, joka odottaa meitä suurena toivon tähtenä, loistavana lupauksena!
Sen myötä koko ihmiskunnan suuri synti henkeä, joka sitoi ihmiskunnan järjellä maahan, vastaan on vihdoin pyyhitty. Vasta se on oikea tie takaisin luonnolliseen, Luojan tahtoon. Luoja tahtoo antaa ihmisen työn kukoistaa ja olla täynnä elävää intuitiota! Hengen voitto on oleva yhtä aikaa myös puhtaimman rakkauden voitto!
* Esitelmä ”Minä olen ylösnousemus ja elämä…!”
* Luento: ”Antikristus”