Tähän asti ei ole voinut sanoa, että kaksi maailmankatsomusta olisi jyrkästi vastakkain. Taistelu on siis huonosti valittu sana sille, mitä järki-ihmisten ja todellisten totuuden etsijöiden välillä varsinaisesti tapahtuu.
Tähän mennessä ei ole nähty muuta kuin järki-ihmisten yksipuolisia hyökkäyksiä, jotka kenen tahansa maltillisen tarkkailijan silmiin ovat näyttäneet huomattavan perusteettomilta ja usein naurettavilta. Vaikka omassa henkisessä kehityksessään korkeammalle pyrkivät ihmiset käyttäytyisivät hiljaisen pidättyväisesti, heitä kaikkia odottaa mitä vakavin pilkka, vihamielisyys ja jopa vaino. Aina on joku, joka yrittää kiskoa korkeuksiin pyrkiviä pilkalla tai väkivallalla alas mykkään hämärään tai massojen tekopyhyyteen.
Monista on tullut kirjaimellisesti marttyyreita, koska ihmisten enemmistön lisäksi myös maallinen valta on ollut järki-ihmisen puolella. Se, mitä järki-ihmisellä on annettavaa, näkyy jo sanassa ”järki”. Se tarkoittaa seuraavaa: käsityskyvyn kaventava rajoittaminen puhtaasti maalliseen, siis todellisen olevaisen pienimpään osaan.
On perin helppo ymmärtää, ettei sellaisesta voi koitua mitään täydellistä tai edes hyvää ihmiskunnalle. Ihmiskunnan minuushan kattaa enimmäkseen tasoja, jotka järki-ihmiset ovat sulkeneet itseltään. On muistettava erityisesti, että juuri lyhykäisen maallisen vaelluksen tulisi olla merkittävä kääntöpiste koko olemiselle. Sen tulisi jättää merkittävä vaikutus järki- ihmiselle täysin käsittämättömiksi jääviin tasoihin.
Jo ennestään syvälle vajonneen järki-ihmisen vastuu kasvaa tämän seikan myötä huomattavasti. Vastuu vaikuttaa valtavan paineen lailla ja ajaa järki-ihmistä yhä hurjempaa vauhtia hänen valitsemaansa tavoitetta kohti, ja niin hän joutuu vihdoin nauttimaan hedelmiä, joita on sitkeästi ja ylimielisesti kaupitellut muille.
Järki-ihmisiä ovat sellaiset, jotka alistuvat kyselemättä järkensä valtaan. Erikoista kyllä, he ovat uskoneet jo vuosituhansia olevansa oikeutettuja pakottamaan myös toisenlaisen vakaumuksen kannattajat uskomaan rajoittuneeseen vakaumukseensa lain ja vallan voimalla. Tämä täysin epälooginen ylimielisyys puolestaan johtuu vain järki-ihmisen kapeasta, kohoamaan kykenemättömästä käsityskyvystä. Juuri rajoittuneisuuden takia heidän käsityskyvyllään on niin sanottu lakipiste. Käsityskyvyn rajallisuuden takia heidän kuvitelmansa lyövät yli äyräiden, sillä he uskovat todellakin seisovansa ylimpänä. Heidän silmissään asia myös on niin, sillä heidän edessään on enää raja, jota he eivät pysty ylittämään.
Heidän hyökkäyksensä totuuden etsijöitä kohtaan ovat usein käsittämättömän vihamielisiä. Kun tutkii tarkemmin, vihamielisyys paljastaa selvästi heidän takanaan heiluvan pimeyden ruoskan. Hyökkäyksistä ei juuri voi havaita vilpitöntä tahtoa, joka voisi jossain määrin selittää usein ennenkuulumattoman käytöksen. Useimmissa tapauksissa kyseessä on sokea raivoaminen, jossa ei ole logiikan hiventäkään. Tarkastellaanpa hyökkäyk-siä rauhallisesti. Kuinka harvoin niissä onkaan mukana artikkeli, jonka sisällön perusteella totuudenetsijän puheisiin tai kirjoituksiin on pyritty perehtymään asiallisesti.
Erityisen selvästi hyökkäysten sisällöttömyyden ja alempiarvoisuuden huomaa juuri siinä, että ne eivät koskaan ole asiallisia! Totuuden etsijän persoonaa herjataan aina joko rivien välissä tai avoimesti. Niin toimii vain ihminen, joka ei osaa argumentoida asiallisesti. Totuuden etsijän tai totuuden tuojan antihan ei ole hänen persoonansa, vaan hänen sanomansa.
Tutkailun on keskityttävä sanaan, ei persoonaan! On järki-ihmisille tyypillistä keskittyä ensin persoonaan ja puntaroida vasta sitten, sopiiko henkilön asiaa kuunnella. Rajoittuneen käsityskykynsä vuoksi he tarvitsevat tällaisen ulkopuolisen mittarin, sillä muotoseikkoihin takertuminen suojaa heitä hämmentymiseltä. Juuri siinä on heidän pystyttämänsä ontto torni, joka ei hyödytä ihmisiä vaan estää eteenpäin pääsyn.
Jos järki-ihmisillä olisi sisäistä lujuutta, he antaisivat asioiden riidellä keskenään eivätkä menisi henkilökohtaisuuksiin. Sellaiseen heistä ei kuitenkaan ole. He välttävät sitä myös tarkoituksellisesti, koska tuntevat ja osittain tietävät, että oikein järjestetyissä turnajaisissa he putoaisivat satulasta tuossa tuokiossa. Usein käytetty ironinen viittaus ”maallikkosaarnaajiin” tai ”maallikon tulkintaan” on siinä määrin naurettavaa ylimielisyyttä, että jokainen vakavamielinen ihminen ajattelee heti: ”Tässä lyödään leima otsaan, koska on pakonomainen tarve peitellä omaa pinnallisuutta. Omaa tyhjyyttä peitellään halvalla pahvikyltillä!”
Strategia on kömpelö, eikä se kanna kauas. Sen tarkoitus on asettaa mahdollisesti hankalaksi osoittautuvat totuuden etsijät lähtökohtaisesti muitten silmissä alemmalle askelmalle, jollei jopa narrin asemaan tai ainakin vähintään puoskarien lokeroon, jottei heitä otettaisi vakavasti.
Niin halutaan estää, että kukaan edes ryhtyy pohtimaan sanomaa vakavasti. Toiminnan lähtökohta ei kuitenkaan ole huoli, että ihmisten nousu viivästyisi väärien oppien takia, vaan epämääräinen pelko vaikutusvallan menettämisestä. Samoin siitä, että joutuu itse perehtymään paremmin ja muuttamaan monia asioita, jotka ennen saattoi jättää mukavuudenhalusta rauhaan.
Juuri ”maallikoista” puhuminen ja sellaisten ihmisten ylenkatsominen, jotka häiriintymättömän intuitionsa ansiosta seisovat lähempänä totuutta eivätkä ole rakentaneet itselleen muureja järjen jäykällä muodolla, peittävät sellaisen heikkouden, jonka vaaroja ei kukaan ajatteleva ihminen voi olla huomaamatta. Joka vaalii sellaisia näkemyksiä, ei alun perinkään sovellu puolueettomaksi opettajaksi ja johtajaksi, sillä hän seisoo sen ansiosta paljon kauempana Jumalasta ja hänen työstään kuin muut.
Tieto uskontojen kehittymisestä kaikkine erehdyksineen ja virheineen ei tuo ihmisiä lähemmäs Jumalaa, niin kuin ei myöskään järkilähtöinen Raamatun tai muiden arvokkaiden uskonnollisten kirjoitusten tulkinta.
Järki on ja pysyy sidoksissa tilaan ja aikaan, siis maahan, kun taas jumaluus ja sen myötä Jumalan ja hänen työnsä tuntemus on tilan, ajan ja kaiken katoavaisen yläpuolella. Siksi sitä ei voi tiukasti rajoitetulla järjellä käsittää.
Tästä yksinkertaisesta syystä järki ei ole myöskään sovelias valistamaan ihmisiä ikuisista arvoista. Sehän olisi itsensä kanssa ristiriidassa. Se joka näissä asioissa peräänkuuluttaa yliopistotutkintoa ja ylenkatsoo puolueettomia, paljastaa itse oman vajavaisuutensa ja rajoittuneisuutensa. Ajattelevat ihmiset tunnistavat heti yksipuolisuuden ja suhtautuvat puolestaan varovaisesti ihmiseen, joka kehottaa tällaiseen varovaisuuteen.
Vain kutsumuksen saaneet voivat olla todellisia opettajia. Kutsumuksen saaneet ovat päteviä. Pätevyys ei kuitenkaan vaadi korkeakoulututkintoa, vaan hienostunutta vaistoa, joka pystyy kohottautumaan tilan ja ajan, siis maallisen järjen käsityskyvyn, yläpuolelle.
Sen lisäksi sisäisesti vapaa ihminen arvioi asian tai opin sen perusteella, mikä sen anti on, ei sen, kuka sen tarjoaa. Puhujaan keskittyminen kertoo arvioijan köyhyydestä selvemmin kuin mikään muu. Kulta on kultaa, olipa se ruhtinaan tai kerjäläisen kädessä.
Vaikka tämä väistämätön tosiasia on yksi arvokkaimmista, ihminen yrittää unohtaa tai muuttaa sen. Se onnistuu tietenkin yhtä huonosti kuin kullan kanssa. Nimittäin todella vakavissaan etsivät eivät ole harhautettavissa niin etteivät he tutkisi asiaa itse. Vaikutteille alttiit taas eivät ole vielä kypsiä ottamaan totuutta vastaan; se ei ole tarkoitettu heille.
Mutta hetki ei ole kaukana, kun alkaa ennennäkemätön taistelu. Yksipuolisuus loppuu ja seuraa tiukka kohtaaminen, joka tuhoaa kaiken väärän ylemmyydentunnon.